Juuso Ikonen seuraa isänsä jalanjälkiä Ruotsiin

Tuore pronssimitalisti Juuso Ikonen jättää Kärpät taakseen. 21-vuotiaan laitahyökkääjän uusi osoite löytyy Ruotsista Djurgårdenin riveistä. Ikosen sopimus on yksivuotinen.
Espoon Bluesin kasvatti Ikonen on kasvanut ruotsinkielisessä perheessä. Suomalaisen isä Juha Ikonen myös pelasi kolme vuotta Frölundassa.
– Olen kuullut, että Djurgårdenilla on Ruotsin parhaat kannattajat. Tukholma on myös mukava kaupunki ja muuttaminen tulee olemaan hienoa. Sain käsityksen, että seura pelaa hyvää aktiivista jääkiekkoa. Uskon sopivani tähän systeemiin. Djurgården on minulle hyvä paikka kehittyä pelaajana, Ikonen kertoi uuden seuransa verkkosivuilla.
Djurgårdenin GM Joakim Eriksson pelasi Ikosen kanssa kaudella 2011-12 yhdessä Bluesissa. Hyökkääjä on siis Erikssonille tuttu pelaaja.
– Ikonen on pienikokoinen, nopea ja hänellä on tarkka laukaus. On hienoa, että hän tulee seuramme ympäristöön kehittymään, Eriksson kuvaili hankintaansa.
Ikonen teki kuluvalla kaudella Kärpissä oman piste-ennätyksensä. Suomalainen teki 59 otteluun 39 tehopistettä ,joista 30 oli syöttöjä. Syöttöjen määrä oli seitsemänneksi suurin Liigassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen