Aki Näykki – velho Pikkuleijonien maalivahtivalmennuksen takana
Maalivahtivalmentaja Aki Näykillä on merkittävä rooli Suomen alle 18-vuotiaiden MM-joukkueen valmennustiimissä. 34-vuotias vuonna 2002 valmennusuransa aloittanut entinen veräjänvahti työskentelee samassa tehtävässä Vaasan Sportin riveissä.
Näykki sai oppinsa Oulun Kärppien 2000-luvun dynastian sisällä. Suomalaisvalmentaja nosti yhdessä Aki Hillin kanssa huipulle Pekka Rinteen ja Niklas Bäckströmin kaltaisia tulevia Leijona-vahteja.
– Kärpät on yksi urani suurimpia vaikuttajia. Minulla oli siellä hyvä mentori Aki Hilli, joka oli edustusjoukkueemme valmennustiimissä. Hän valmensi Rinnettä ja Bäckströmiä, joten opin paljon häneltä. Vietin kuusi vuotta Oulussa ja sain siitä ajasta todella paljon irti, Näykki kertoi IIHF:n toimittajalle antamassaan haastattelussa.
Henkistä kovuutta ja rauhallisuutta pidetään usein suomalaisen maalivahdin vahvuuksina. Näykin mukaan katse tulostaululle onkin unohdettava välittömästi.
– Itselleni paras keino oli olla katsomatta tulostauluun. Tärkeintä on saada itsestään paras irti tilanteesta riippumatta. Maalivahdille tärkeintä on omien otteidensa seuraaminen. Paineet voi karistaa pois pelin aikana. On ajateltava kokonaisuutta, ei päästettyjä maaleja tai torjuttuja laukauksia.
Leevi Laakso on pelannut tähän mennessä jokaisen ottelun Pikkuleijonien tolppien välissä. Sportia edustava Laakso on Näykille tuttu myös seuratasolta.
– Leevi on kilpailullinen tyyppi. Hän saa itsestään parhan irti. Mielestäni Laakson suurin vahvuus on se, että hän lukee hyvin peliä. Hän liikkuu hyvin ja pysyy mahdollisimman pitkään pystyssä. Laakso lukee hyvin syöttöjä ja pystyy seuraamaan niitä liikkumalla pystyssä, eikä mene liian aikasin maihin. Näin Hän on aina valmiina kun laukaus tulee ja se antaa mahdollisuuden helppoihin torjuntoihin.
Näykki on luotsannut Suomen nuorten maajoukkueen eri ikäluokissa vuodesta 2010 lähtien. Nyt hän toivoo, että kahden vuoden sisään voitetut pronssi- ja hopeamitalit kirkastuisivat kullaksi parhaillaan Yhdysvaltojen Grand Forksissa käynnissä olevissa MM-kilpailuissa.
– Olen onnekas, että olen saanut olla täällä jo kahdesti aiemmin. Voitimme ensin pronssia ja viime vuonna hopeaa. Se on enemmän kuin koskaan pystyin kuvitella. Meillä on todella hyvät mahdollisuudet voittaa tämä turnaus.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Atro Leppänen myönsi suoraan: Kanada-voitto vei mehut Leijonista
- Kanadalle jättimäinen takaisku: tähtihyökkääjän MM-kisat ohi
- Tämä tyydytti Antti Pennasta Slovakia-voitossa – yhteen asiaan saatava muutos
- Ilves pyöräytti jatkosopimuksen ruotsalaispakkinsa kanssa
- Leijonat voi huokaista helpotuksesta! Heikko esitys riitti Slovakian kaatamiseen
- Oho! Ruotsi saamassa hirmuvahvistuksen ennen MM-kisojen ratkaisupelejä?
- Ville Nieminen lyttäsi Antti Mäkisen Viaplayn suorassa lähetyksessä
- Ilveksen kapteeni vaihtaa seuraa – tässä on ensi kauden osoite
- Tässä on ensi kauden osoite: Lukon ulkomaalaisvahvistus jatkaa Liigassa
- Kärpät vahvistuu – hankki paluumuuttajan rapakon takaa: ”Merkittävä palanen ensi kauden joukkuetta”
- Antero Mertarannalla paloi hermo suorassa lähetyksessä: ”Kaiken maailman karvapäitä”
- JYP kävi ryöstöretkellä – haaviin toisen Liiga-seuran pistetykki!
- Leijonat teki tylyn tempun Sidney Crosbylle – käsittämätön putki katkesi
- TPS pudotti sopimusuutisia: ”Yksi parhaista hyökkääjistämme loppukaudella”
- Antti Pennanen korosti Kanada-pelin merkitystä – sivalsi mediaa: ”Ihan valtava voitto”
- Näillä ketjuilla Leijonat lähtee illan Kanada-peliin – tuore NHL-apu kokoonpanossa
- Ruotsi vahvistuu jälleen – seuraava NHL-mies mukaan MM-kisoihin
- Puolivälierissä saatetaan nähdä erikoisjärjestely – näin Leijonien vastustaja ratkeaa