Sakke Pietilän puheenvuoro: Kukaan ei voi olla joukkuetta suurempi

© Kuva: Juha Tamminen

Taas on se hetki keväästä, kun Liiga on pelattu loppuun. Pian nenät, joillakin punaisina vapun jälkeen, suuntautuvat kevään urheilu- ja karnevaalitapahtumaan eli Venäjällä pidettäviin jääkiekon MM-kisoihin.

Ennen kuin mennään MM-kisojen ennakointiin ja visiointiin, katsotaan hiukan peruutuspeiliin. Kulunut kiekkokausihan on ollut aivan uskomattoman hurmaava. Nuorten maailmanmestaruus vuodenvaihteessa oli joukkueurheilun ja nuorten tähtien hurmosta sekä uusien lajifanien löytämistä. Myös naisten hyvä taistelu Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan MM-kisoissa on selvä signaali eteenpäin menemisestä.

Mielipiteitä ja neuvojia Suomesta löytyy.

Hurmos jatkui 18-vuotiaiden MM-turnauksessa, jossa ennakkoluuloton, terveellä tavalla ylpeä ja itseluottamusta heijastava joukkue voitti tyylikkäästi kultaa. Vielä Liigassakin nähtiin huimat puolivälierät sekä voimakkaita tunteita ja draamaa sisältänyt finaali. Woimakkaita esityksiä kaikki.

Tapparalta nerokasta peluutusta

Valmennuksessa puhutaan joskus vieraskielisillä termeillä science of coaching ja art of coaching. Art of coaching on pelin aikaista johtamista ja monesti intuitioon luottamista sekä sen varassa päätösten tekemistä. Se on taito, joka vaatii uskallusta, rohkeutta ja omaan tunteeseen luottamista.

Tappara peluutti viimeisessä finaalissa Jani Lajusen ykköskenttää (Patrik Laine-Lajunen-Kristian Kuusela) Teemu Ramstedtia, Joonas Raskia ja Juuso Puustista vastaan (tai HIFK halusi niin). Kolmannen erän loppuvaiheessa Ramstedtin ketju loi koko ajan valtavaa painetta Tapparan päätyyn ja maalille. Jussi Tapolan johtama valmennysryhmä reagoi tilanteeseen vaihtamalla Laineen paikalle hyvin puolustavan ja kiekkoja blokkaavan kapteeninsa Jukka Peltolan.

Tämä taidesiirto saattoi hyvin johtaa siihen, että HIFK teki tasoitusmaalinsa vasta puoli sekuntia summerin soimisen jälkeen.

Vaikka Laine vaihdettiin loppuhetkillä Peltolaan, se ei ota mitään pois nuoren Laineen suorituksista. Huomionarvoista onkin, että pääosia ovat esittäneet tällä kaudella maajoukkuetasolla ja Liigassa samat nuoret taiteilijat Laine, Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi.

Nuo taustat kieltämättä asettavat myös kirjoittamattomia odotuksia ja vaatimuksia Pietariin ja Moskovaan lähtevälle maajoukkueelle. Kevään MM-kisoista on muodostunut lähes kaikkia – Savukosken mummusta Punavuoren punavihreään hipsteriin – jollain tavalla koskettava urheilukarnevaali. Semmoinen on sormenpäätuntuma, ettei suomalaisten makeannälkää ole vielä tyydytetty.

Joukkueen valinta vaikein ja tärkein asia

Ei lähdetä nyt pelikirja-analyyseihin eikä vielä vastustaja-analyyseihin. Kartoitetaan sen sijaan, mitä vaikeita kysymyksiä Kari Jalosen johtama valmennustiimi joutuu juuri nyt käsittelemään ja ratkaisemaan.

MM-kisathan ovat varsin oudot, kun (yleensä) huippumaiden tärkein peli on vasta kerrasta poikki -puolivälierä. Tämä antaa jonkin verran myös alkusarjaan aikaa reagoida ja kehittää peliä.

Valmennusjohdon vaikein ja tärkein tehtävä tämän viikon aikana on saada kundit rankattua ja joukkue valittua. Joukkueeseen on tyrkyllä hieno joukko erilaisia pelaajia ja persoonia. Yksi asia on varma: mielipiteitä ja neuvojia Suomesta löytyy paljon jo ennen turnausta.

Yksilöt ratkaisevat ottelut

Joukkueen valintaan vaikuttavat monet tekijät, mutta tärkeintä on löytää joukkue. Joukkue, joka kemialtaan tukee toisia, auttaa, kannustaa ja pelaa toisilleen. Kukaan ei voi olla suurempi kuin joukkue, mutta menestyvä joukkue tarvitsee yksilöitä. Yksilöt kuitenkin omilla erityisominaisuuksillaan ratkaisevat ottelut, isot maalit, tärkeät blokit, torjunnat ja niin edelleen.

Valmennuksella on aina luottomiehiä, joihin jollain silmänvärillä uskotaaan. Valmennuksella on aina tiettyjä ketjurooleja ja roolijakoja pelaajille, joihin pelaajia haetaan ja heidän sitoutumistaan ”pyydetään”.

Tästä syy

Sakke Pietilä