Jari Kurri kummeksuu Venäjää: ”Vain yksi ketju tekee maaleja”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jääkiekolle kulunut vuosi on ollut menestystä täynnä. Ensin alle 20-vuotiaat Leijonat voittivat alkuvuonna kotikisoissa kultaa, ja keväällä alle 18-vuotiaiden maajoukkue voitti mestaruuden omissa MM-kisoissaan.
Jatkoa on seurannut kuluvissa miesten MM-kisoissa, joissa Suomi on voittanut kaikki ottelunsa. Lauantain välierässä Leijonilla on mahdollisuus ottaa finaalipaikka kisaisäntä Venäjältä. Entisen huippuhyökkääjän ja nykyisen KHL-seura Jokereiden general managerin Jari Kurrin mielestä kolmas mestaruus on mahdollinen.
– Meillä on hyvä mahdollisuus tehdä hattutemppu tänä vuonna, mutta jopa ilman sitä kausi on ollut loistava koko suomalaiselle jääkiekolle, Kurri sanoo R-Sport-sivustolla.
Välierästä puhuttaessa Kurri nostaa esiin sen, että Venäjän hyökkäystehot ovat olleet pitkälti Vadim Šipatšovin johtaman ketjun varassa.
– Venäjällä on hyvä joukkue. On kuitenkin outoa, että vain yksi ketju tekee maaleja, ja muut antavat heidän tehdä niin. Meillä on hyvä maalivahti ja puolustus. Katsotaan, siitä tulee mielenkiintoista.
Laine ei häpeile
Itsekin urallaan kovana maalintekijänä tunnettu Kurri kehuu Patrik Lainetta, joka on MM-kisojen maalipörssin kärjessä. – Tärkeintä on se, ettei hän häpeile sitä, että hän haluaa tehdä maaleja. Hän viihtyy joukkueessa ja haluaa voittaa. On uskomatonta, että tänä vuonna hän on voittanut jo nuorten maailmanmestaruuden, Suomen mestaruuden ja pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnon, Kurri hehkuttaa.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!