MM-finaalilipusta ollaan valmiita maksamaan satoja euroja – ”Ihan sama”
Moskovan Jääpalatsissa nähtäneen sunnuntai-iltana useampia suomalaiskatsojia. Sadoista muutamiin tuhansiin, veikkaavat paikalla olevat Leijona-fanit.
MM-finaali on tietysti ollut jo pitkän aikaa loppuunmyyty. Tikettejä on kuitenkin finaaliin edelleen tarjolla, jos vain tietää mistä etsiä. Ennen ottelua hallin ulkopuolella riittää kaupustelijoita.
Muutamien kyselyiden perusteella yksi lippu irtoaa noin reilun 100 euron hintaan. Halvemmallakin liput saattavat irrota, sillä moni venäläisfani ei ole enää ottelusta kiinnostunut. Putosihan kisaisäntä lauantaina pronssiotteluun Suomen käsittelyssä.
Onko liput jo hankittuna ennakkoon?
– Katsottiin lippuja aiemmin. Silloin ne olivat 90 euroa. Oltiin, että ei lähdetä. Lähdettiin eilen Pietarista, ostettiin lentoliput ja kymppitonnilla (ruplia) irtosi viisi lippua. Eli 130 euroa about kappale. Se oli vähän enemmän kuin mitä oltiin alun perin valmiita maksamaan, Valeria Veresiuc sanoi Leijonat.comille Moskovan hallin edustalla.
Kuinka paljon olet valmis maksamaan lipusta?
– Sanoisin, että 200 euroa on sellainen, millä lähdetään, Antti Niemi sanoo.
– Minähän sanoin, että alun perin 90 euroa, mutta kun täällä ollaan, niin ihan sama, Valeria Veresiuc puolestaan nauraa.
– Fanin silmin olisin valmis maksamaan 350-400 euroa. Kaikki on niin suhteellista. Kun Suomi pelaa finaalissa, se ei ole jokavuotista, Leijona-fani Mika Alanne kertoo. Hän on jo ollut mukana kaksissa kultajuhlissa 1995 ja 2011.
MM-finaali pelataan Moskovan Jääpalatsissa klo 20.45 alkaen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Liiga-hyökkääjä tylyttää itseään MM-kisoissa: ”Petin joukkueeni”
- Yllättävä suomalaispelaaja nousi yleisön suosikiksi MM-kisoissa
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Näkökulma: Karu näky MM-kisojen päänäyttämöllä
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- NHL-vahvistus Suomelle? 20-vuotias hyökkääjä voi liittyä Leijoniin
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Maajoukkuehyökkääjä vaihtaa SM-liigaseuraa
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat päihitti hallitsevan maailmanmestarin!
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”