Kahden viikon päästä alkava World Cup on uudistunut sitten vuoden 2004 merkittävästi. Eliittiturnauksen järjestävä NHL otti mukaan Saksan ja Slovakian sijasta kaksi sekajoukkuetta: Euroopan muiden maiden joukkueen ja Pohjois Amerikan alle 23-vuotiaiden parhaimmistosta koostuvan ryhmän. ’

Euroopan nippu on kasattu maanosan pienempien maiden parhaista NHL-pelaajista. Pohjois-Amerikan joukkueesta jo nimi kertoo kaiken. Nämä kaksi ryhmää on kyseenalaistettu heti niiden julkistuksesta lähtien.

Sekajoukkueiden ongelmana on, että ne nähdään vain tähdistönippuina. Esimerkiksi monikaan ei voi kokea samaistuvansa Euroopan joukkueeseen. Jääkiekon ystävät näistä maista haluaisivat nähdä oman maajoukkueensa kilpailemassa, eikä mitään turnausta varten kasattua sekalaista legioonaa. Vaikka Euroopan ryhmästä löytyy Anze Kopitarin, Roman Josin ja Marian Hossan kaltaisia tähtinimiä, he eivät pelaa oman maansa puolesta.

Tämänkaltaisella ryhmällä voi olla alkuun vaikea yksinkertaisesti hitsautua yhteen.

Pohjois-Amerikan joukkueessa tilanne on hieman erilainen. Alle 23-vuotiaiden ryhmässä on viime vuosien ykkösvarauksia, kuten Connor McDavid, Auston Matthews ja Aaron Ekblad. ”Young Guns” -nimellä kulkevan joukkueen nuorukaisilla riittää näytönhaluja, ja he tulevat mahdollisesti olemaan tulevaisuudessa maajoukkueidensa tukipilareita. Pitää kuitenkin muistaa, että ryhmä on koottu toistensa pahimpien kilpailijoiden pelaajista. Kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset ottavat yleensä yhteen vastakkain.

Miten joukkue saadaan nopeasti puhaltamaan yhteen hiileen, on valmentajalle suuri kysymys.

Katsojan vaikea saada tarttumapintaa

Tähdistöjoukkueita on hankala ottaa omakseen, koska niillä ei ole valmista kannattajapohjaa. Otetaanpa esimerkiksi Suomi, jonka kannatuksen pohjana ovat juurikin isänmaallisuus ja yhteisöllisyys. Oman maan pelejä seurataan suurella antaumuksella niin hallilla, lähikuppilassa kuin kisamatkoilla.

Toisin sanoen joukkueen suoritusten mukana eletään tunteella. Voitot ja tappiot koskettavat koko kansaa. Voiko tällaista samaistumista kokea tähdistöön, joka on koottu yli viiden maan pelaajista tai kahden suurimman kilpailijan nuorista huipuista?

Kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset kannattavat omia päämaajoukkueitaan. Myöskään muu Eurooppa ei voi tuntea tarttumapintaa joukkueeseen, joka on koottu jokaisen pienemmän kiekkomaan kermasta vain yhtä turnausta varten.

Kuka näitä joukkueita siis oikeasti kannattaa?

Se nähdään turnauksen alkaessa.

Aiheet Eurooppa Leijonat Pohjois-Amerikka World Cup World Cup