Pohjois-Amerikan kaasujalka petti – Venäjä rynnisti toisen erän hurmoksella isoon voittoon
Kuva: Getty Images
Venäjä avasi voittotilinsä World Cupissa lyötyään eilen Suomea kylvettäneen Team North American runsasmaalisessa taistossa. Ottelun käännekohta oli toinen erä, jossa Punakone latoi neljä maalia. Venäjän sankari oli 38 laukausta pysäyttänyt maalivahti Sergei Bobrovski.
Pohjois-Amerikka sai taas ottelulle eilisen tapaan lentävän lähdön avattuaan maalihanansa vain viiden minuutin pelin jälkeen. Osuman viimeisteli tulevan kotiyleisönsä edessä kesän ykkösvaraus Auston Matthews suoraan Connor McDavidin syötöstä.
Venäjä tasoitti pelin toisen erän puolivälissä, kun Vladislav Namestnikovin laukaus pomppi onnekkaasti verkkoon maalivahti Matt Murrayn patjojen kautta. Vain 50 sekuntia myöhemmin osui seurakaveri Tampa Bay Lightningista Nikita Kutsherov ja Venäjä siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon.
Tampan kaksikon työ herätti itänaapurimme täyteen hurmokseen. Seitsemän minuuttia ennen toista erätaukoa oli kolmannen maalin aika. Artemi Panarin tarjoili ja Jevgeni Kuznetsov löi rannelaukauksellaan lukemat 3-1:een.
Pian kolmannen maalin jälkeen tuli myös neljäs. Tällä kertaa oli Vladimir Tarasenkon vuoro osua. Venäläishyökkääjän kova laukaus livahti helpohkosti Murrayn taakse ja tämä riitti valmentajalle. Näin Murray sai väistyä John Gibsonin tieltä.
Pohjois-Amerikka pääsi vielä peliin toisen erän lopussa takaisin mukaan, kun puolustaja Morgan Rielly latasi kavennuksen Bobrovskin selän taakse. Syötöstä vastasi Ryan Nugent-Hopkins.
Heti kolmannen erän alkuun Jevgeni Malkin hölmöili itselleen rangaistuksen, josta Pohjois-Amerikka rankaisi toisella kavennuksella. Kiekon maalin edestä verkkoon suti edellisen maalin syöttänyt Nugent-Hopkins.
Pohjois-Amerikka sai vielä kolmannen erän lopussa ylivoiman, jonka aikana kiekko kävi kerran tolpassa. Venäjä kuitenkin kesti ja otti tärkeät kaksi pistettä lukemin 4-3.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!