3 asiaa jota Leijonien kannattaa kokeilla Venäjä-pelissä

© Kuva: Getty Images

Leijonien World Cup -taival luistellaan päätökseen tänä iltana Suomen aikaa. Viimeisessä alkulohkon ottelussa vastaan tulee Venäjä.

Suomi on hävinnyt turnauksessa kaksi ensimmäistä otteluaan ja jatkohaaveet ovat jo sulaneet. Siksi illan ottelussa Suomi pelaa lähinnä kunniasta, mutta toisaalta mielenkiintoinen peli joka tapauksessa on.

Venäjä-ottelu on loistava tilaisuus valmennusjohdolle kokeilla uusia jippoja. Leijonat.comin toimitus puntaroi ottelun alla, mitä valmennusjohdolta saatetaan nähdä.

Ottelu alkaa klo 22.00 Suomen aikaa.

Patrik Laineelle uusi kaveri ylivoimalle

Patrik Laine on joukkueessa ja ylivoimassa suuren vahvuutensa, hurjan laukauksensa, tähden. On kuitenkin selvää, että nuorukainen ei ole päässyt vielä optimaalisesti virittelemään tykkiään. Osittain ongelma on siinä, että kemia Sami Vatasen kanssa ei ole löytynyt ylivoiman aikana. Syötöt eivät oikein tunnu löytävän oikeaa osoitetta.

Venäjä-ottelussa ei ole mitään hävittävää, joten pitäisikö Laineen ja Rasmus Ristolaisen yhteispeliä kokeilla. Tulevia maajoukkuetaistoja ajatellen olisi hienoa, jos Venäjä-pelissä löydettäisiin tuhoa luova yhdistelmä.

Fakta on sekin, että Laine ja Aleksander Barkov eivät ole löytäneet toisiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Laukauksen ohella Laineen suurta vahvuutta ovat nopeat ja neliön rikkovat syötöt. Mitä jos toisella puolella niitä olisi vastaanottamassa ja antamassa Mikael Granlund? Tätä voisi kokeilla.

Päästetään Aleksander Barkov irti

Vaikka Sebastian Aho ja Patrik Laine ovat suoriutuneet turnauksesta lähtökohtiin nähden varsin mallkkaasti, on silti selvä, että viisikkopelissä nuorukaisten taso ei vielä riitä aivan maailman huippuja vastaan. Osin tästä syystä Barkovista ei ole saatu kaikkea mahdollista irti.

Olisi hienoa nähdä kisoissa hyvin yritteliäs Mikael Granlund yhdessä Barkovin kanssa. Toisaalta se vaatisi MG-Mikko Koivu-parivaljakon rikkomista. Onko Lauri Marjamäki valmis sekoittamaan kunnolla pakkaa?

Voisihan se Barkovin rooli toisaalta löytyä vaikka Jori Lehterän ja Joonas Donskoi´n keskeltä? Illalla nähdään.

Joukkueen paineensietokyvyn muovaus

Kyse ei nyt ole siitä, etteikö Leijona-pelaajat tietäisi voittamisen merkityksen. Kyse on tulevaisuudesta ja siitä, miten joukkuetta hiotaan yhteen. Vaikka Leijonat pelaa vain kunniasta, se kunnia on aika suuri juttu. Ajatellaan tätä niin päin, että nyt on loistava sauma valmistaa joukkuetta tuleviin suuriin koitoksiin.

Valmnnusjohto voi siis myydä turnauksen viimeisen pelin pelaajilleen näin: jos tänään ei tule voittoa, on turnaus todella suuri floppi. Jos voitto tulee, ovat kasvot pesty. Tätä kautta otteluun löytyy yhtäkkiä panos.

On selvää, että Leijonat tulee olemaan jatkossa kovissa paikoissa. Mitä enemmän näistä tilanteista saa totuttelua, sitä helpompaa pelaaminen jatkossa on. Valmennusjohto voi tänään painottaa Leijonasydämen merkitystä nuorille pelaajille. Siksi kaukalossa nähdään varmasti yritteliäs nuori Leijona-lauma.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.