Päättyykö Slovakian puolustajajärkäleen maajoukkueura ensi yönä? – ”Hän on suuri johtaja”

Team Europella on ensi yönä kohtalonpeli edessään, kun World Cup -mestaruus on katkolla Kanadalle. Finaaliottelu voi olla myös 39-vuotiaalle puolustajajärkäle Zdeno Charalle viimeinen maajoukkuetasolla.
Chara on ollut World Cupissa Team Europen alakerran johtohahmo. Varakapteenin merkkiä rinnassaan kantava slovakki näyttää kokemuksellaan koko joukkueelle esimerkkiä.
– Hän on todellakin ollut meille muuri, muutenkin kuin fyysiseltä olemukseltaan. On ollut nautinnollista työskennellä hänen kanssaan, Euroopan joukkueen päävalmentaja Ralph Krueger kehui kanadalaislehti National Postille.
Charan otteet ensimmäisessä finaaliottelussa olivat haparoivia. Varsinkin kiekonmenetys ennen Kanadan toista maalia oli Team Europelle kohtalokas.
Maanmies Tomas Tatar kuitenkin puolusti tiistain ottelun jälkeen Charan esitystä.
– Kiekonmenetyksiä tapahtuu jokaiselle. Chara tekee niin paljon oikeita asioita jäällä, että hän on suuri johtaja joukkueellemme, Tatar suitsutti.
Chara on tehnyt World Cupissa viiteen otteluun yhden maalin.
Kanada ja Team Europe kohtaavat torstain ja perjantain välisenä yönä kello 03:00 Suomen aikaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Antti Pennanen latasi kovan mielipiteen Leijonat-kapteeni Mikko Lehtosesta
- Näin Leijonat-leiristä hehkutetaan hirmutehot mättänyttä Teuvo Teräväistä: ”Älykäs ja viisas”
- Näkökulma: No nyt Leijonat tarjoili sirkushuveja kansalle!
- Teuvo Teräväinen nauratti mediaa hirmuottelun jälkeen: ”Lopussa olisi ollut vielä…”
- Leijonille uusi vahvistus MM-kisoihin!
- Leijonat kylvetti Sloveniaa MM-kisoissa – Teuvo Teräväiselle jättimäiset tehot
- Leijonien NHL-vahvistus latoi hattutempun MM-kisoissa – myös tutkapari kovassa pistevireessä
- KooKoo hankki tutun hyökkääjän SaiPasta: ”Tuo isosti johtajuutta”
- Kärpät vahvistuu kahdella tuoreella Suomen mestarilla – mukana maalitykki!
- Leijonat leimasi uuden kisapassin – tässä kentälliset Slovenia-otteluun
- Leijoniin uusi vahvistus kesken MM-kisojen? Näin Antti Pennanen kommentoi
- Olli Jokisen HIFK kaappasi Liiga-pistetykin!
- Tre Kronor -tähti yllättyi – vertaili Pennasen ja Jalosen Leijonia: ”Viime vuonna he…”
- SaiPa vahvistuu: Haaviin Jokereissa kovia tehoja takonut lupaus sekä JYP-hyökkääjä
- KalPan tehomies lähtee!
- Kysymys Mikko Rantasesta veti Nathan MacKinnonin vakavaksi
- Pelicans pyöräytti kaksi pelaajahankintaa – värväsi maalipyssyn SaiPasta
- Ruotsin ex-maajoukkuepelaaja haukkui Suomen maanrakoon – Leijonat-puolustajalta viileä vastaus
- Leijonat-hyökkääjältä kovaa tekstiä Ruotsi-tappion jälkeen: ”Pelin voi laittaa minun piikkiini”
- Jokereilta jättiuutinen: Haaviin Tapparan hyökkääjä ja tuore Liiga-mestari!