Aloittaako Puljujärvi sittenkään NHL:ssä? – ”Ensimmäisen sopimusvuoden polttaminen ei ehkä ole sen arvoista”
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilersin Jesse Puljujärvi on ollut todella vakuuttava seuran harjoitusotteluissa, mutta kaikki eivät ole varmoja siitä, olisiko nuorukaisen sittenkään fiksuinta aloittaa NHL-kaukaloissa jo tulevalla kaudella.
Pohjoisamerikkalaisen Today’s Slapshotin toimittaja Sonny Sachdevan mukaan Oilersin ei olisi kaikista fiksuinta polttaa Puljujärven tulokassopimuksen ensimmäistä kautta vielä tänä vuonna.
– Puljujärven esitykset ovat olleet lupaavia, mutta hänen pitämisensä ja ensimmäisen sopimusvuoden polttaminen eivät ole ehkä sen arvoisia. Ottaen etenkin huomioon sen, että joukkueen kasvuprosessi on yhä kesken, Sachdeva kirjoittaa jutussaan.
– On toki otettava huomioon, että kokonsa puolesta hän on valmis pelaaja. Lisäksi hänen taitotasonsa puhuu puolestaan.
Puljujärvi tulee taistelemaan Oilersin viimeisistä kokoonpanopaikoista yhdessä tryout-pelaaja Kris Versteegin kanssa, jolla on jo vankka kokemuspohja NHL-kaukaloista. Lisäksi leirillä ja harjoitusotteluissa vakuuttanut Drake Caggiula on ”Puljun” yksi pahimmista kilpailijoista, mitä tulee peliajasta taisteluun.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!