Suomalaishyökkääjä Teuvo Teräväiselle mennyt kesä oli melkoisesti normaalista poikkeava, kun hänet kaupattiin kauden 2015-16 jälkeen Carolina Hurricanesiin.

Nuori suomalaistaituri oli avoimena Yle Urheilun haastattelussa ja myönsi siirron olleen alkuun melkoinen shokki.

– Aika nopeasti tajusin, että tästä tulee hyvä juttu. Jääkiekkoa täälläkin pelataan.

Siirrossa on ollut luonnollisesti totuttelemista, sillä kestomenestyjä Chicago Blackhawks vaihtui pudotuspelien ulkopuolelle viime vuosina järjestään jääneeseen Hurricanesiin.

Myös asuinympäristö on muuttunut melkoisesti.

– Mikäs täällä on Raleigh’ssa ollessa. Lämpöä riittää ja kaikki on hyvin.

Valtavat näytönhalut

Teräväinen toivoo satavarmasti, että myös asiat kaukalossa tulevat olemaan hyvin ja nuorukainen puhkuu näytönhaluja. Hän haluaa näyttää etenkin Blackhawks-valmentajana toimivalle Joel Quennevillelle.

– Totta kai mä haluan sille näyttää. Kyllä mulla on noiden vuosien jälkeen sopivasti näytönhaluja tässä. Haluan todistaa itselleni, mutta myös muille, että pystyn ottamaan sen seuraavan stepin.

– Haluan ottaa ison roolin joukkueesta. Sellaisen, että olen illasta toiseen ratkomassa pelejä.