Patrik Laine uskoo Jetsin otteisiin – ”Se kertoo jotakin joukkueestamme”

Winnipeg Jetsin Patrik Laineella on nyt takanaan kuusi NHL-ottelua, joiden aikana hän on kerännyt tehot 4+2. Se ei missään nimessä ole huono saldo 18-vuotiaalta eurooppalaiselta tulokaspelaajalta.
Laineen edustama Jets on ehtinyt näyttämään lyhyen alkukauden aikana venymiskykynsä. Se on ollut pahasti tappiolla jopa kahteen otteeseen, mutta noussut suosta molemmilla kerroilla.
– Se kertoo jotakin joukkueestamme. Emme halua luovuttaa, vaikka olemme tappiolla. Jatkamme vain oman pelimme pelaamista ja kun näin tapahtuu, tiedän meidän hyödyntävän paikkamme, Laine kertoi ennen eilistä Dallas Stars -ottelua.
”On mukava olla täällä”
Monelle 18-vuotiaalle muutto Pohjois-Amerikkaan saattaa olla hankala paikka. Laine on kuitenkin erityinen myös sen suhteen, että hänelle muutto rapakon taakse ei ollut vaikea.
– Tähän mennessä on ollut aika helppoa. Meillä on joukkueessa mahtavia kavereita ja he ovat ottaneet minut mukaan ryhmään. Minusta tuntuu, että olisin kuulunut tähän joukkueeseen jo pitkän aikaa. He ovat hyväksyneet minut ja on mukava olla täällä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!