Ensimmäisen NHL-pisteensä saalistanut Rantanen sai huippumiehet rinnalleen – ”Olen pelannut vahvuuksillani”

Nuoret Leijonat viime talvena kapteenin ominaisuudessa kultaan johdattanut Mikko Rantanen saalisti viime yönä uransa ensimmäisen tehopisteensä NHL-kaukaloissa.
Rantanen sai syöttöpisteen Colorado Avalanchen ainoaan maaliin kun joukkue kaatoi Minnesota Wildin kotonaan 1-0. Voittomaalin viimeisteli Gabriel Landeskog. Maalin näet täältä.
– Tietenkin on hyvä saada se ensimmäinen tehopiste. Se on ollut tuloillaan jo muutaman pelin ajan, Rantanen kommentoi Colorado Avalanchen verkkoisivuilla.
– Meillä on ollut paljon paikkoja, ne eivät vain ole menneet viime peleissä sisään.
Vastuuta tulee
Rantanen kärsi ikävän loukkaantumisen harjoitusleirillä, ja joutui aloittamaan kautensa farmin puolelta. Nyt 20-vuotias hyökkääjä on kuitenkin esiintynyt NHL-kaukaloissa vakuuttavasti. Viime yönä Rantanen pääsi pelaamaan ylivoimaa todellissa huippukoostumuksessa, jossa suomalaisen lisäksi pelasivat Matt Duchene, Gabriel Landeskog ja Nathan MacKinnon sekä puolustajista Tyson Barrie. Voittomaali syntyikin ylivoimalla juuri kyseisen ketjun voimin.
– Olen mielestäni pelannut hyvin omaa peliäni ja omilla vahvuuksillani. Olemme luoneet paljon paikkoja, mutta emme vain saaneet maalia parissa viime ottelussa. Yritän auttaa joukkuetta voittoon, se on tärkeintä, vaatimaton Rantanen jatkoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!