Jesse Puljujärven NHL-sopimus käyntiin surullisissa merkeissä – selvittiin säikähdyksellä? (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilersin suomalaislupaus Jesse Puljujärvi oli mukana kauden kymmenennessä ottelussa, joka aktivoi hänen ensimmäisen sopimusvuotensa.
Kymmenen ottelun rajapyykkiä pidetään merkittävänä tulokaspelaajien osalta, sillä mikäli saat kyseisen ottelumäärän täyteen, se takaa usein myös pysyvän NHL-paikan koko loppukaudeksi.
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että ensimmäistä sopimusvuotta ei haluta hukata esimerkiksi Puljujärven tapauksessa AHL:ssä pelaamiseen.
Leikattu polvi telottiin
Puljujärven osalta NHL-tulokassopimuksen ensimmäinen vuosi aktivoitui kuitenkin ikävissä merkeissä, sillä hän loukkaantui todella pahan näköisesti ottelussa New York Islandersia vastaan. Suomalaisnuorukaista taklattiin Islandersin kokeneen Dennis Seidenbergin toimesta suoraan polveen, joskin tilanteeseen vaikutti Puljujärven viime hetkien suunnanmuutos kontaktitilanteen lähestyessä. Isku tuli samaiseen polveen, joka leikattiin viime kesän aikana. Puljujärvi joutui jättämään ottelun kesken ottelun avauserässä, sillä hän kävi vielä mainoskatkolla kokeilemassa jalkaansa, mutta se ei kestänyt pelaamista. Oilers-leiristä tuli kuitenkin huojentavia tietoja myöhemmin, sillä kyseessä on tällä tietoa vain puujalka.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Patrik Laineen kohdalla nostettiin shokkiratkaisu pöydälle!
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Sopimus purettu – maajoukkuemies jättää Liiga-seuran!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- Liiga-konkari Elmeri Eronen siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Lauri Marjamäki: yllätyspesti!
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- Reid Gardineriakin kovempi maalitykki vapaille markkinoille – huhut vie Tapparaan!
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!