Kasperi Kapanen avautui SuomiKiekon haastattelussa – ”Etenkin kun pelaa näin hyvin tällä hetkellä”
Kuva: Getty Images
AHL-seura Toronto Marliesissa tällä kaudella kovaa jälkeä tehnyt Kasperi Kapanen on turhautunut siihen, että hän ei ole vieläkään saanut kutsua NHL-joukkue Toronto Maple Leafsin riveihin.
Kapanen kertoi suorapuheisesti tuntemuksistaan SuomiKiekon haastattelussa, jossa suomalaisnuorukaisen turhautuminen paistoi kilometrien päähän.
– Ainahan se NHL-kutsu silloin tällöin kummittelee mielessäni, etenkin kun pelaa näin hyvin tällä hetkellä. Se ei kuitenkaan ole minun päätökseni, Kapanen kertasi suomalaissivustolle.
– Toivottavasti he tajuaisivat antaa mahdollisuuden ja että olisi aika antaa minunkin pelata.
AHL:ään lähettäminen oli shokki
Kapanen on pelannut farmisarjassa tällä kaudella 14 ottelua, joissa hän on kerännyt tililleen kahdeksan maalia ja yhteensä 14 tehopistettä. Peli on siis luistanut, mutta suomalainen kiekkoilisi luonnollisesti mielummin NHL:n puolella. Kapanen kertoikin haastattelussa, että jo alunperin ennen kauden alkua tullut AHL:ään lähettäminen oli todella outo ja shokeeraava ratkaisu. – Mielestäni vedin aika hemmetin hyvin ne harjoituspelit, jotka sain pelata. Sitä kautta tuli shokkina, että lähetettiin alas. Joukkueella on kuitenkin niin paljon omia varauksia, joita pitää peluuttaa, että ei minulla siihen ole sanomista. Voit lukea koko haastattelun SuomiKiekon sivuilta.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Jussi Ahokas tiputti ison uutisen – MTV: Tämä on tilanne NHL-unelman suhteen
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Antti Pennaselta karu henkilökohtainen paljastus
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- KalPan pistetykki lähtee – uusi seura selvisi!
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Jussi Ahokas tiputti ison uutisen – MTV: Tämä on tilanne NHL-unelman suhteen
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan
- Jarmo Kekäläisen jättisuunnitelma paljastui – NHL-megatähti ja suomalainen olivat mukana vaihtokaupassa
- Antti Pennaselta karu henkilökohtainen paljastus
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”