Nuorten MM-kisat lähestyvät – viime kisojen tehoketju loistaa poissaolollaan
Nuorten maailmanmestaruuskilpailut järjestetään totutusti vuoden vaihteessa. Tällä kertaa kisat pidetään jälleen Pohjois-Amerikassa, kun Montreal ja Toronto toimivat kisakaupunkeina.
Nuoret Leijonat puolustavat turnauksessa kultaa, joten joukkue lähtee varmasti nälkäisenä turnaukseen. Tuosta kultajoukkueesta on todennäköisesti mukana myös lukuisia pelaajia tulevissa kisoissa.
Tulevaisuuden lupaukset etunenässä
Suomen joukkueen runko tulee muodostumaan 1997-syntyneistä pelaajista, mutta mukaan mahtunee pelaajia keväällä alle 18-vuotiaiden kultaa voittaneesta joukkueesta.
Viime kisojen superketjua, Patrik Laine-Sebastian Aho-Jesse Puljujärvi, ei tällä kertaa kisoissa nähdä, sillä jokainen kolmikosta pelaa tällä hetkellä NHL:ssä ja erittäin suurella todennäköisyydellä heidän joukkueensa eivät heitä kisoihin päästä.
OHL:ssä kiekkoilevat Olli Juolevi, Vili Saarijärvi ja Julius Nättinen sekä edellisissä kisoissa urakoinut Veini Vehviläinen, tulevat olemaan joukkueen kokeneimpia pelaajia, mikäli vain heidät valitaan joukkueeseen.
Sen sijaan uutta nuorta verta joukkueessa esittänee Eeli Tolvanen sekä Kristian Vesalainen. Kaksikkoa on veikkailtu ensi kesän varaustilaisuuden kärkisijoilla ja mikä olisikaan parempi mahdollisuus näyttää osaamistaan, kun nuorten maailmanmestaruuskilpailut Kanadassa.
Nuoret Leijonat nimeävät leiriryhmänsä ensi viikon maanantaina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!