Valtteri Filppulalla erinomainen alkukausi – tilastot puhuvat puolestaan
Kuva: Getty Images
Tampa Bay Lightningin suomalaissentteri Valtteri Filppula on jälleen täksi kaudeksi onnistunut nostamaan pelaamisen tasoaan, ja vielä todella hyvään aikaan.
Lightiningin ykkössentteri Steven Stamkos loukkasi itseään harmittoman näköisesti noin kuukausi sitten pelatussa ottelussa Detroit Red Wingsia vastaan ja on näillä näkymin kevääseen asti sivussa kokoonpanosta. Filppula on ottanut tuon loukkaantumisen jälkeen tärkeää roolia Tampassa.
Hänen paikkansa on edelleen pääosin kolmoskentän keskellä, mutta puolustavassa roolissa sentteri on tehnyt loistavat tehopisteet 6+12 pelaamiinsa 28 runkosarjaotteluun.
Filppulan keskimääräinen jääaika per ottelu on 18:01 minuuttia, joka on joukkueen hyökkääjistä kolmanneksi suurin heti joukkueen sisäisen pistepörssikärjen Nikita Kucherovin ja tämän hetkisen ykkössentteri Tyler Johnsonin jäälkeen.
Filppulan arvoa joukkueelle mitataan ennen kaikkea hänen vahvalla kahden suunnan pelillään ja hän ottaakin ylivoimasesti eniten aloituksia omalla puolustusalueella joukkueestaan.
Mikäli kausi jatkuu puolustuspelin lisäksi yhtä vahvana myös hyökkäyssuuntaan, tullee Filppula tekemään noin 50-55 tehopistettä kauden aikana, joka olisi ”kolmossentterille” erinomainen saavutus.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Kisa: voita itsellesi NHL26-peli!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Jesse Puljujärvi pisti verkot heilumaan – hirmuvire!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!