Katkera tappio! Kaksi omaa maalia nuorten Leijonien turmana
Nuorten Leijonien MM-turnaus Kanadan Montrealissa käynnistyi harmittavalla 1-2-tappiolla Tshekkiä vastaan.
MM-turnaukseen hallitsevana mestarina lähtenyt Suomi paransi otteitaan hetki hetkeltä, mutta loppujen lopuksi Tshekki poistui kaukalosta voittajana viime hetken osumalla.
Nuoret Leijonat aloitti ottelun räväkästi, sillä kiekko oli Tshekin maalissa ensimmäisen kerran jo alle minuutin pelin jälkeen. Maalia ei kuitenkaan hyväksytty, sillä ottelu on vihelletty hetkeä aiemmin poikki. Tämän jälkeen tunnusteleva ja hieman sekava pelaaminen kostautui suomalaisille, kun kiekko painui epäonnekkaasti Henrik Borgströmin selästä omaan maaliin.
Suomi kuittasi pelin tasoihin hetkeä myöhemmin, kun Tapparaa seuratasolla edustava Joona Luoto avasi Leijonien maalitilin tämän vuoden MM-turnauksessa. 19-vuotias laitahyökkääjä ajoi vasemmalta laidalta ahnaasti maalille ja nuorukaisen laukaus yllätti helposti Tshekin maalivahdin.
Paljon rohkeampi Suomi – ei vaan riittänyt
Ottelun toisessa erässä nähtiin jo paljon avauserää rohkeampi Suomi, mutta maaleja joukkue ei saanut kovasta yrityksestä huolimatta aikaiseksi. Päätöserään lähdettäessä kaikki olivat auki ottelun ollessa tilanteessa 1-1. Ottelun kolmannessa erässä Suomi pääsi muutamaan otteeseen kelvollisille maalipaikoille, mutta siitä ei tällä kertaa ollut apua. Vain reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua Tshekin Michael Spacekin laukaus painui tolpan kautta ohi Suomen parhaana palkitun Veini Vehviläisen. Tässäkin maalissa kiekko otti kimmokkeen suomalaispelaajasta, joten Tshekillä oli ottelussa mukavasti tuuriakin mukana matkassa. Tappio vaikeutti Suomen tilannetta lohkovoiton suhteen, mutta joukkue jatkaa otteluitaan nopealla aikataululla. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä nuoria Leijonia vastaan luistelee ennakkoon lohkon heikoin maa Tanska.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Leijonat sementoi paikkansa – vain yksi asia kultaunelman tiellä
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Leijonille tipahti surkeita uutisia!
- Leijonien tehokas alku ei vakuuttanut – Jussi Jokinen tylynä: ”Suomi oli onnekas”
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – haaviin tehopuolustaja Ruotsista: ”Vahvuudet kiekollisessa pelaamisessa”
- IS: Cameron Hillis loikkaa kilpailijan leiriin
- Leijonat kohtaa USA:n – tässä ketjut!
- Jokerit jää taakse – pistetykki löysi uuden joukkueen!
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- LIVESEURANTA: Leijonat kaatoi Unkarin ja jatkaa puhtaalla pelillä!
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Antti Pennaselta iso paljastus Mikael Granlundista
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Jussi Jokinen sanoi Viaplaylla suoraan kuka pitäisi istuttaa Teräväisen tilalle: ”Kuin nenä päähän”
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- Liigan hopeamitalisti KooKoo löi pöytään kaksi sopimusuutista – teki ison kiinnityksen