Suomen jatkohaaveet nuorten MM-kisoissa ovat enää äärimmäisen ohuen korren varassa.

1-3-tappio Ruotsille tiesi nimittäin sitä, ettei jatkopaikka ole enää omissa käsissä. Nuoret Leijonat tarvitsee ennen omaa päätöspeliään apua Tanskalta.

Tanska kohtaa perjantain ja lauantain välisenä yönä Sveitsin, jonka ohi Suomi pystyy vielä nousemaan. Sveitsi ei saa napata Tanskalta kuin maksimissaan yhden pisteen.

Mikäli Tanska nappaa ottelusta voiton joko varsinaisella peliajalla tai jatkoajalla tai rangaistuslaukauksilla, voi Suomi nousta päätöspelissään vielä Sveitsin ohi. Se vaatii kolmen pisteen voittoa lohkovaiheen päätöspelistä.

Mikäli Sveitsi nappaa voiton Tanskasta, on Suomi varmuudella ulos puolivälieristä. Silloin Nuorten Leijonien turnaus jatkuu karsintasarjassa.

Lohkotilanne:
1. Ruotsi 3o 9p
2. Tanska 3o 5p
3. Tshekki 3o 5p
4. Sveitsi 2o 2p
5. Suomi 3o 0p