Kolumni: Nuoret Leijonat joutui valitettavaksi esimerkiksi – ihmisjohtaminen kaiken A ja O
Kuva: Getty Images
Suomen Jääkiekkoliitto reagoi Nuorten Leijonien ajautumiseen putoamiskarsintoihin vaihtamalla päävalmentajaa kesken turnauksen.
Kyllähän sen nyt jo etukäteen pystyi ennustamaan. Kun Jukka Rautakorpi nimettiin 17-19-vuotiaiden kavereiden valmentajaksi, se ei näyttänyt edes paperilla hyvältä.
Eikä Rautakorpi ole missään nimessä huono valmentaja. Tietynlaisessa työympäristössä hänen auktoriteettiin perustuva vanhan koulukunnan johtamistyyli toimii edelleen, mutta ei missään nimessä uuden sukupolven kanssa.
Useamman vuoden ajan valmentaminen on nimittäin mennyt enemmän ja enemmän ihmisjohtamiseksi. Huutaminen ja raivoaminen omille voi olla niitä harvoin käytettäviä tehokeinoja, mutta nykypäivänä se ei saa olla se vallitseva tapa.
Valmennuskulttuuri muuttuu koko ajan ihmisissä tapahtuvien muutosten mukana.
Käsittämätön ratkaisu!
Onkin vaikea ymmärtää, että miten ihmeessä Jääkiekkoliitossa päädyttiin parivaljakkoon Jukka Rautakorpi & Rauli Urama, kun tyyliltään täysin erilaiset Jukka Jalonen ja Karri Kivi olivat tuoneet sitä menestystä. Konkreettisia, sekä ennen kaikkea positiivisia, esimerkkejä oli siis olemassa ja vieläpä hyvin läheltä. Ja tarjolla oli Jussi Ahokas, joka kuuluu samaan koulukuntaan näiden positiivisten esimerkkien kanssa. Hämmennystä lisää myös se, että Jääkiekkoliitossa on viime vuosina tehty äärimmäisen hyvää työtä junioreiden suhteen ja sen työn hedelmistä olemme päässeet Patrik Laineen, Sebastian Ahon, Jesse Puljujärven ja nyt kisoissa olevan miehistön muodossa nauttimaan. Ei ole sattumaa, että tästäkin leijonanipusta löytyy jopa viisi pelaajaa, joiden uskotaan menevän NHL:ään jo ensimmäisellä varauskierroksella. Tosiasia onkin se, että ei Suomen joukkue ollut missään nimessä näin heikko kuin tulokset antavat ymmärtää. Moni on jauhanut, että ”miten ihmeessä tältä joukkueelta odotettiin edes menestystä?” – tuossa kysymyksessä ei ole mitään järkeä, koska nippu on todella kova. Valitettavasti joukkue oli vain totaalisen väärin johdettu ja se lankeaa tässä kohtaa paljon enemmän Jääkiekkoliiton kuin esimerkiksi Rautakorven kontolle. Tämä ei ollut pelaajien, eikä myöskään Rautakorven vika.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan