Kaliforniassa outo iltama – viiksekäs Teemu Selänne yllätti anaheimilaisyleisön (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Anaheimissa pelattiin eilen jääkiekkoa, sillä paikallinen NHL-seura Ducks kohtasi Philadelphia Flyersin. Ankkalauma vei ottelun lopulta nimiinsä lukemin 4-3 ja., eikä kamppailusta puuttunut muutoinkaan tapahtumia.
Ensinnäkin Ducks-vahti John Gibson merkkautti itselleen jopa 51 torjuntaa, joka on Ducksin seurahistorian kovin lukema. Hommasta todella mielenkiintoista tekee se, että joukkueen kakkosvahti Jonathan Bernier käväisi maalilla ottelun toisen erän aikana.
– Idea tässä oli se, että käytimme tilanteessa käytännössä aikalisän. Kerroin Bernierille, että hän tulisi olemaan maalilla mainoskatkoon saakka, Ducksin päävalmentaja Randy Carlyle kertoi NHL.com:n mukaan.
Suomalaiset esillä
Ducksin takalinjoilla luutiva Sami Vatanen oli myös ottelussa esillä, sillä hän saalisti tililleen yhden syöttöpisteen. Hän sai tämän Ryan Keslerin iskemään maaliin, joka tekikin kamppailussa hattutempun. Lisäksi anaheimilaisyleisö sai nähdä ottelussa vanhan tutun vieraan, sillä seuralegenda Teemu Selänne kävi näyttäytymässä yleisölle ennen ottelun alkua. Hän heilutteli yleisölle, istuen samalla zambonin kyydissä.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”