Erkka Westerlund jyrähti päättäjille: ”Onko tämä viesti, jonka haluatte lähettää”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Valmentajien arvostustoimikunnan puheenjohtajana toimiva Erkka Westerlund on halunnut herättää keskustelua avoimella kirjeellä, joka on suunnattu suomalaiselle urheilujohdolle. Kirjeessä esimerkkinä käytetään valmennusjohdon erottamista jääkiekon nuorten MM-kilpailuissa.
Nuorten MM-kisoissa Suomen päävalmentajana toiminut Jukka Rautakorpi sai lähteä kolmen ottelun jälkeen. Pikkuleijonat hävisivät Rautakorven alaisuudessa kaikki ottelunsa, jonka jälkeen vetovastuun joukkueesta otti Jussi Ahokas. Hänen johdollaan Suomi säilytti paikkansa A-sarjassa putoamiskarsinnan kautta.
Turnauksessa kovan kritiikin alle joutunut Rautakorpi saakin kirjeessä puolustusta todella kokeneelta jääkiekkovalmentaja Westerlundilta.
– Aivan oma lukunsa valmentajien arvostuksessa on, miten kerta toisensa jälkeen yksittäinen ihminen, heitetään ”epäonnistuneena” julkisuuden junan alle. Se on joka kerta myös inhimillinen tragedia, jota ei ymmärrä ennen kuin sen itse kokee. Siitä on respect kaukana! Jyrähti Westerlund.
Kokeena valmentaja Rautakorpi pystynee käsitellemään potkunsa, mutta olisi se oikea ratkaisu? Nuorempien valmentajien kohdalla Westerlundin mielestä tällainen toiminta voi tuhota jopa uran.
– Mikä on peruste ja inhimillinen oikeutus sille, että syyllistetään toinen ihminen, erotetaan työstään ja altistetaan julkiselle lynkkaukselle. Asetapa itsesi siihen tilanteeseen! Kokenut valmentaja sen toivottavasti pystyy käsittelemään, nuorempien uran se usein tuhoaa. On vaikeaa ajatella, että Jääkiekkoliiton tekemä päätös olisi liiton strategian ja sen arvojen mukaista toimintaa.
”Onko tämä viesti, jonka Jääkiekkoliitto haluaa lähettää seuroille?”
Varsinkin Suomen jääkiekkoliiton päättäjien suuntaan osoitettu kirje osoittaa Westerlundin sen, että jokainen valmentaja on erotusuhan alla, jos tulosta ei synny. – Jukka Rautakorpi on kokenut, osaava ja arvostettu valmentaja. Erottamalla Rautakorven kesken MM-kisojen, Jääkiekkoliitto osoittaa, että saman voi tehdä tulevaisuudessa kenelle valmentajalle tahansa. Lyhytkestoisissa turnauksissa Suomella on aina vaara hävitä väärä peli ja joutua putoamisuhan alle. Westerlund toivoo myös, ettei tällainen tapahtuma edustaisi suomalaisen urheilujohdon laajempaa näkemystä, eikä varsikaan toimisi esimerkkinä nuorten urheilussa. Erottamistapauksessa on unohdettu kaikki muu ja keskitytty vain tuloksen tekoon, vaikka kyse on nuorista pelaajista. – Onko tämä viesti, jonka Jääkiekkoliitto haluaa lähettää seuroille? Erottakaa nuorten valmentajanne, jos voittoja ei tule ja on vaara pudota sarjasta. Onko tämä viesti nuorten valmentajille? Unohtakaa yksilöiden auttaminen ja kehittäminen, keskittykää voittamiseen, niin voitte säilyttää työnne.Tarvitaan johtajia, jotka tekevät päätöksiä urheilun arvojen pohjalta
Tässä tapauksessa johtajien pitäisi Westerlundin mukaan tietää, mikä nuorten urheilijoiden kohdalla on keskiössä. Keskitytäänkö lopputulokseen vai oppimisprosessiin, jonka avulla nuorista tehdään voittajia. – Me tarvitsemme urheilujohtajia, jotka todella haluavat ymmärtää valmentautumisen merkityksen suomalaisessa urheilussa ja tukevat valmentajia työssään vaikeallakin hetkellä. Johtajia, jotka tekevät päätöksiä urheilun arvojen pohjalta, eivät menestyksen, rahan tai julkisuuden tavoittelun perusteella. Suomen valmentajat -sivustolla olevan uutisen pääset lukemaan kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään