Ikä on vain numero: Leijona-legenda Petteri Nummelin loistaa nyt Norjassa
Kuva: Juha Tamminen
Leijona-konkari Petteri Nummelin yllätti monet viime kauden päätteeksi, kun hän päätti siirtyä Norjan pääsarjassa pelaavaan Storhamariin.
44-vuotias Nummelin on pelannut uskomattoman upean uran. Hän on kiekkoillut ammattilaisena Suomessa, Ruotsissa, Pohjois-Amerikassa, Sveitsissä ja nyt viimeisimpänä Norjassa. Siellä suomalaispuolustaja on pelannut tällä kaudella 15 ottelussa tehoin 3+10. Tällä hetkellä hän on kolmen ottelun pisteputkessa, joissa on syntynyt viisi syöttöä.
Välillä hyökkääjänäkin esiintyneen Nummelinin edustama Storhamar on pelannut 37 ottelua, joten konkaripakki ei ole ollut mukana läheskään jokaisessa ottelussa. Mutta kaikissa otteluissa, jossa hän on ollut mukana, jälki on ollut komeaa.
Turun palloseuran kasvatti hankittiin seuraan tuomaan kokemusta ja johtajuutta, ja sitä varmasti Storhamar on saanut. Joukkue löytyy Norjan liigan 10 joukkueen sarjasta kuudennelta sijalta. Kahdeksan parasta etenee pudotuspeleihin.
Storhamarin puolustuksesta löytyy myös toinen suomalainen, kun Joonas Rönnberg nauttii seurassa suurta vastuuta. 33-vuotias Kiekko-Vantaan kasvatti on tehnyt 25 otteluun tehot 2+6=8.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Liigaan palaava Jokerit: tässä on uusi kapteeni!
- Lähde: Suomalaishyökkääjä joutui ulos Dallasista – uusi osoite selviämässä
- Kasimir Kaskisuo jättää Suomen kaukalot – tässä miehen uusi joukkue
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Kasimir Kaskisuo jättää Suomen kaukalot – tässä miehen uusi joukkue
- Lähde: Suomalaishyökkääjä joutui ulos Dallasista – uusi osoite selviämässä
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella