Kristian Vesalaisen kausi saanut uuden suunnan – ”Hän sai minut heräämään”
Kuva: Juha Tamminen
17-vuotias Kristian Vesalainen on torstaina Frölundan kokoonpanossa, kun joukkue kohtaa kärkikamppailussa Växjö Lakersin. Suomalaislupauksen kausi ei ole mennyt odotetulla tavalla, mutta nyt asiaan on tullut parannusta.
Vesalainen alkukausi oli pannukakku. Odotukset olivat korkealla ja tavoitteena oli antaa Frölundan paidassa kovia näyttöjä kesän NHL-varaustilaisuutta ajatellen. Toisin kuitenkin kävi, sillä tippui kauden aikana ruotsalaisjoukkueen kokoonpanon ulkopuolelle ja edessä oli lainasiirto HPK:n riveihin.
– Koko kausi on ollut vaikea. Se alkoi hyvin, mutta sitten se alkoi mennä alamäkeen, Vesalainen kertoi Expressenin haastettelussa.
Suunta muuttunut parempaan – nyt kulkee
Lopulta suomalaishyökkääjän kuluvan kauden suhteen tärkeään rooliin nousi Frölundan päävalmentaja Roger Rönnberg. Kokenut valmentaja avasi suomalaishyökkääjän silmät sen suhteen, kuinka kilpailullisesti jääkiekosta tulisi ajatella. Samalla otteet alkoivat paranemaan. – Hän sai minut heräämään. Hän kertoi, että pelissäni on paljon hyviä asioita, mutta on myös paljon asioita, joita voisin tehdä paremmin, Vesalainen kiitteli. HIFK:n kasvatilla on takanaan tältä kaudelta 20 ottelua Frölundan paidasta, joissa hän on tehnyt tehot 1+5. HPK:ssa hän esiintyi yhdeksässä ottelussa viimeistellen yhden maalin.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite