Mestiksen TuTo pudotti torstaina ilmoille todellisen siirtopommin, kun joukkue julkaisi puolustaja Petteri Nummelinin, 44, sopimuksen.

Leijona-legenda pelasi alkukauden Norjassa, mutta lopulta tie vei takaisin kotiin ja TuToon.

Kyseinen siirto tekee koko sarjalle hyvää, ja samalla turkulaisseura saa valtavan määrän kokemusta joukkueeseensa.

– Organisaation kannalta aika poikkeuksellinen mahdollisuus tuoda Nummelinin tasoinen turkulainen kiekkoilija ja maajoukkuelegenda tälle sarjatasolle, seuran päävalmentaja Miika Elomo hehkutti seuran verkkosivuilla.

Myös Nummelin on itse innoissaan siirrosta. Huikea ura sai alkunsa Turusta ja nyt se on hiljalleen päättymässä siellä, mistä kaikki sai alkunsa.

– Olen tuolta vähän kauempaa seurannut TUTOn otteita hyvin suurella mielenkiinnolla, varsinkin kun organisaatio ja joukkue tulivat kesällä tutuksi. Aivan loistava homma, että pääsin siirtymään kotiin. Vaikka omalta osaltani ympyrä on tavallaan sulkeutumassa, koska palaan sinne mistä kaikki lähti eli Kupittaalle, ei ympyrä missään nimessä mene vielä kokonaan kiinni, sillä bensaa on tankissa edelleen jäljellä.

Nummelin liittyy TuTon harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta konkaripuolustaja ei ole vielä mukana joukkueen kokoonpanossa perjantaina, kun vastaan asettuu LeKi.