Tre Kronor -valmentaja vakuuttaa – ”99 prosenttia NHL-pelaajistamme haluaa MM-kisoihin”
Kuva: Getty Images
Suomi kaatoi Tre Kronorin Sweden Hockey Gamesin viimeisessä ottelussa. Tappion jälleen länsinaapurissakin käännettiin katseet jo tulevaa kevättä kohti. Tre Kronor on kamppaillut viime vuosina sen kanssa, etteivät NHL-pelaajat ole olleet järin halukkaita edustaa maataan kevään MM-kilpailuissa.
Tällä kertaa päävalmentaja Rikard Grönborgin mukaan on toinen ääni kellossa.
– Sanon tämän uudelleen. 99 prosenttia ruotsalaisista NHL-pelaajista haluaisi pelata kevään MM-kisoissa, mikäli se on mahdollista, Grönborg sanoi ruotsalaislehti Expressenin haastattelussa.
– Se on tietenkin eri asia, ovatko he tuoreita ja terveitä. Joskus myös NHL-joukkueet kieltävät pelaajiaan osallistumasta MM-kisoihin, ja sitä päätöstä on kunnioitettava.
Tästä voisi päätellä, että Tre Kronorin tuleva MM-joukkue koostuu pitkälti NHL:ssä pelaavista pelaajista. Se tarkoittaa sitä, että Ruotsi tulee olemaan jälleen suurimmista voittajasuosikeista.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Ollakseen maajoukkueen käytettävissä ruotsalaispelaajien tulee jäädä NHL:n pudotuspelien ulkopuolelle tai tippua varhaisessa vaiheessa.
Grönborg on itse lähdössä kiertämään NHL-kaukaloita tarkkaillakseen pelaajia. Ruotsin viime viikonlopun EHT-joukkueesta tuskin kovin montaa pelaajaa nähdään MM-kaukaloissa.
– On mahdotonta sanoa, kuinka monta tästä Göteborgin joukkueesta nostetaan MM-joukkueeseen. Meille on tärkeää päästä seuraamaan pelaajia niin NHL:ssä kuin myös muualla Euroopassa, Grönborg pyöritteli.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasperi Ojantakanen löysi uuden osoitteen – ura jatkuu Liigassa
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!

- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio