Leijona-pakilla ei ole tulevaisuutta nykyisessä NHL-seurassaan – kaupataan kauden päätteeksi?

Kuva: Getty Images
Chicago Blackhawksin organisaatiossa pelaava puolustaja Ville Pokka on noussut siirtohuhujen keskelle. Suomalaisen uskotaan olevaan kauden päätyttyä kauppatavaraa.
Kolmatta kauttaan AHL:n puolella Rockford IceHogsissa pelaava Pokka ei ole kehittynyt farmisarjassa halutulla tavalla eikä hänellä nähdä tulevaisuutta nykyisessä organisaatiossa.
22-vuotiaan puolustajan sopimus loppuu tähän kauteen, jolloin hänestä tulee rajoitettu vapaa agentti. Kiekkosivusto The Athleticin toimittaja Scott Powers kertoo, että monet lähteet vievät Pokkaa uusien haasteiden äärelle.
Leijona-pakin edellä on Blackhawksin organisaatiossa liian monta puolustajaa, eikä hänen heikentyneet otteensa paranna yhtään tilannetta.
Pokka on ollut nyt kahden kauden aikana IceHogsin tehokkain sekä eniten vastuuta saanut pelaaja. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä muun muassa puolustussuuntaan hänellä riittää vielä paljon kehitettävää.
Tällä kaudella nuori puolustaja on tehnyt 58 otteluun tehot 4+19. Teholukema sen sijaan on karu -19.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- Janne Juvonen: uusi seura selvillä!
- IS: Näin agentti kommentoi hyllytetyn suomalaislupauksen tilannetta: ”Olemme ehdottaneet…”
- Ilves: maajoukkuevahti haaviin!
- Lähde: Suomalainen huippuvahti löytämässä viimein työpaikan – tässä uusi osoite?
- Vaasan Sport iski pöytään jättiuutisen – muut Liiga-seurat jäivät nuolemaan näppejään
- Joose Antonen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- Kasperi Kapasesta tipahti karmea uutinen – huolestuttava näky
- Teemu Pulkkinen: uusi seura on nyt selvillä!
- Teemu Pulkkinen jättää Kiekko-Vantaan
- Teemu Hartikainen: suorat sanat mahdollisesta paluusta Leijoniin
- Vaasan Sport iski pöytään jättiuutisen – muut Liiga-seurat jäivät nuolemaan näppejään
- Suomalainen yllätysnimi kutsuttiin NHL:ään!
- HäSa: HPK hankkimassa kokeneen hyökkääjävahvistuksen
- IL: Valmennusmarkkinoiden kuuma nimi paljastaa: sopimusta Tapparan kanssa ei ole
- Nuorten Leijonien joukkue viiden maan turnaukseen julki – mukana useita Liiga-tähtiä
- Kurinpito jyrähti! HPK-tähdelle pitkä pelikielto: ”Yllättävä ja halpamainen isku”
- Ilves: maajoukkuevahti haaviin!
- Leijonat-hyökkääjä sai rajun rangaistuksen: ”Aivan liian paljon”
- Patrik Laineen alkukausi vaikeutui entisestään – nyt tipahti huonoja uutisia