Suomalaiskonkari yltynyt hurjaan lyöntiin KHL:ssä – hätyyttelee pistepörssin kärkisijoja!
KHL:n pudotuspelit ovat monen suomalaisen osalta jo paketissa, mutta sarjan suurin yllättäjä Kunlun Red Star sinnittelee vielä.
Suomalaispelaajien varaan rakennettu joukkue on pudotuspelisarjassaan tappiolla voitoin 1-3, mutta se on ymmärrettävää, kun vastassa on hallitseva mestari Metallurg Magnitogorsk. Kiinalaisseura on laittanut Magnitogorskin kuitenkin yllättävän tiukoille.
Tiistaina Red Star nappasi ottelusarjan ensimmäisen voittonsa, kun peräti viisi suomalaista pääsi tehopisteille. Ottelussa puolustaja Tuukka Mäntylä syötti kaksi osumaa. Kokeneelle puolustajalle tämä oli vain jatkoa aiemmalle vireelle, sillä hän on tehnyt nyt kolmeen pudotuspeliotteluun jo tehot 2+4. Tämän lisäksi yhden ottelun hän on huilannut pelikiellon vuoksi.
Mäntylä on tehojensa myötä noussut pistepörssissä peräti neljänneksi , eikä matkaa ykköseen, SKA Pietarin Jevgeni Dadonoviin ole kuin kaksi pistettä. Venäläishyökkääjä on takonut neljään peliin tehot 4+4.
Suomalaispuolustajan vire voi hyytyä silti lyhyeen, sillä Magnitogorsk saattaa jo seuraavassa ottelussa lähettää Red Starin pitkälle kesälomalle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Siirto julki – Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue varmistui
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Mestikseen – viime kausi jäi kokonaan väliin