Neljä SM-liigapelaajaa kaupattiin tammikuussa Sveitsiin – näin pelaajien kausi on jatkunut

Tammi-helmikuussa SM-liigassa nähtiin liikennettä suuntaan ja toiseen. Sveitsin pääsarjaan Suomesta päätyi neljä pelaajaa.
Jumbona majaileva SaiPa menetti ykkösvahti Jussi Markkasen sekä kultakypärä Matti Järvisen EV Zugiin, jossa pelaajien kausi ei ole jatkunut vielä kovin valoisasti.
27-vuotias Järvinen on pelannut Zugin paidassa kolmessa ottelussa, joissa hän on kirjauttanut tililleen yhden syöttöpisteen. Plus/miinus-saldo näyttää lukemaa -1.
41-vuotias Markkanen pääsi runkosarjan lopussa ensi kertaa tositoimiin Zugin maalilla. Ottelussa lepuutettiin osaa tähtipelaajista, jonka myötä vastustaja SCL Tigers nappasi 6-3-voiton. Ottelu ei ollut helppo kokeneelle Markkaselle, sillä hän torjui 21 laukausta ja päästi viisi. Näin ollen hänen torjuntaprosenttinsa on 80,77.
Hoviselle ei ole luvassa vastuuta – Gagnonilla kulkee
Maalivahti Niko Hovinen ehti edustamaan tällä kaudella KHL-seura Medveszac Zagrebia, KalPaa ja KooKoota, ennen kuin pelaaja siirtyi Lausanne HC:n riveihin. Sveitsiläisseurassa suomalaisvahti on pelannut vain yhdessä ottelussa Ambri-Piottaa vastaan. Ottelu päättyi 2-3-vierastappioon ja Hovisen torjuntaprosentiksi merkattiin 93,60.
Hoviselle ei ole luvassa paljoa vastuuta, sillä seuran ykkösvahtina toimii entinen NHL-vahti Cristobal Huet.
Rauman Lukko kauppasi kanadalaistähti Aaron Gagnonin SC Bernin paitaan. 30-vuotias hyökkääjä on tullut uuteen seuraan ryminällä sisään, sillä hänellä on takanaan jo kahdeksan ottelua, joissa hän on tehtaillut tehot 3+2. Myös plus/miinus-saldo on komea +4.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen