Valtteri Filppula taistelee pudotuspelipaikasta Rocky Balboan kotikonnuilla – ”Vielä en ole ehtinyt käydä aamulenkillä”

Valtteri Filppulalla on nyt viikko uudessa seurassaan Philadelphia Flyersissa takana. 32-vuotias suomalaissentteri kaupattiin Flyersiin Tampa Bay Lightningista juuri ennen siirtojen takarajaa. Uudessa kaupungissa pudotuspelipaikan jahtaaminen jatkuu samalla mallilla.
Filppula kertoi kuulumisiaan Philadelphiasta Leijonat.comin haastattelussa.
Miten on mennyt uudessa joukkueessa?
Mielestäni on mennyt hyvin. Ehdottomasti on ollut hauska pelata. Täällä on hyvä ryhmä kasassa.
Luonnollisesti on ollut hienoa, että olemme saaneet pisteitä kolmessa pelaamassani matsissa. Se on pääasia.
Tampassa, jahtasitte pudotuspelipaikkaa, kuten Philadelphiassakin, joten siinä suhteessa ei ole mitään uutta. Miten olet muuten sopeutunut Flyersiin?
Joo, siinä mielessä tilanne on sama ja jokainen yrittää laittaa kaikkensa kehiin ilta toisensa jälkeen ja kasvattaa pistesaraketta. Se oli sama juttu molempien joukkueiden kanssa, mikä helpotti sopeutumista motivaation suhteen.
Miten hyvin sinut on otettu vastaan?
Kaikki ovat ottaneet tosi hyvin vastaan. Tämä on ollut helppo paikka tulla ja koen itseni onnekkaaksi sen suhteen. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa vaan kaikki on toistaiseksi toiminut tosi hyvin.
Olet ollut viikon Phillyn mukana. Kuinka paljon olet omaksunut joukkueen pelisysteemistä?
Päivä päivältä paremmin. Se vie aina jonkun verran aikaa, mutta nyt on jo jokunen treeni takana sekä muutama peli, mitkä ovat auttaneet sen suhteen.
Sinulta odotetaan peliroolissasi, kakkosketjun sentterinä, jonkun verran tulosta ja onnistuit heti ensimmäisessä pelissä. Kuinka miellyttäväksi tunnet olosi siinä ja kuinka hyvin ketjusi sopii siihen rooliin?
Toistaiseksi olemme mielestäni pelanneet suht hyvin. Kun saadaan pari peliä lisää alle, niin eiköhän se parane tästä. Siinä pääsee pelaamaan isoja minuutteja ja sen pohjalta on oikein, että tulostakin odotetaan. Toivottavasti pystyn siihen.
Pois lukien viime kausi, niin Tampa oli selkeästi pleijareissa. Miten koet tämän kauden, kun koko ajan jahtaat viimeistä paikkaa?
Viimeiset kaudet ovat todella tuntuneet siltä, että menee aina viimeisille peleille jengeille, ketkä pääsevät pleijareihin. Tuntuu, että on pleijarilätkää paljon ennen pleijareita.
Se on hieno juttu, että kaikki pelit ovat tärkeitä ja ihan viimeiseen asti saa taistella. Mun mielestä se on jääkiekolle ja liigalle ylipäänsä.
Et ole vielä ehtinyt viettää paljon aikaa Philadelphiassa, mutta kuinka paljon tiesit kaupungista etukäteen?
En ihan hirveästi. Tampan kanssa ei hirveesti oltu siellä, eikä kyllä Detroitinkaan. Useimmiten käytiin siellä kerran vuodessa iltaa ennen peliä ja siinä käytiin jossain syömässä.Ei ollut aikaa tutustua lainkaan.
Enemmän olen luottanut ja kysynyt muilta ja on tullut hyvää palautetta ja on hyvä kaupunki. Nyt olen vielä asunut treenihallin viereisessä hotellissa, enkä ole kerinnyt tutkia kaupunkia vielä. Mutta tavoite on päästä sieltä nopeasti liikkeelle.
Onko Rocky Balboan-portaat kaupunkiin tutustumiskierroksen kohteena?
Kyllä, kyllä! Mutta vielä en ole ehtinyt aamulenkille, vastaa Filppula naureskellen.
Haastattelu ja teksti: Kimmo Romanoff, Philadelphia
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty