Leijona-puolustaja nousi siirtohuhujen keskelle – kiinnostaa Ruotsissa sekä KHL:ssä

SHL-seura Luulajaa edustava suomalaispuolustaja Ilari Melart on noussut siirtohuhujen puheenaiheeksi. 28-vuotias suomalaispelaaja kiinnostaa sanomalehti Nyheterin mukaan Skellefteå AIK:ta.
Melartin sopimus Luulajan kanssa päättyy tähän kauteen, eikä hän ole saanut uutta sopimustarjousta nykyiseltä seuraltaan.
– En ole sanonut, että haluaisin lähteä, mutta he eivät tehneet mitään asian eteen, joten katsotaan, Melart totesi NSD:lle.
Suomalaispuolustajan siirto Skellefteån riveihin herättäisi varmasti närää, sillä kyseessä on paikallisvastustaja. Skellefteån lisäksi kiinnostusta on tullut myös KHL:stä.
Lehtitietojen mukaan Melartin ensimmäinen vaihtoehto olisi kuitenkin edelleen jatko Luulajassa, jossa hän on pelannut viimeiset kaksi kautta.
Lähteet: NSD ja Hockey Sverige

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat-tähden sopimus Sveitsissä purettu – syynä armeija
- SaiPa vahvistuu kahdella puolustajalla – haaviin suomalaisnimi SHL:stä!
- Aftonbladet: Suomalaishyökkääjästä tuli yksi SHL:n parhaiten palkatuista pelaajista – kintereillä muitakin seuroja
- Kiekko-Espoo teki kiinnityksen pakistoonsa: ”Olemme erittäin innoissamme”
- E-S: Sensaatiokauden pelannut SaiPa teki huiman myyntiennätyksen!
- Maajoukkuemies jättää Liiga-kaukalot – palaa kotimaahansa pitkällä sopimuksella
- HPK teki hankinnan Pohjois-Amerikasta: Haaviin NHL:ään varattu suomalaissentteri
- Kärpät rysäytti ison sopimusuutisen!
- Liiga-seura teki hankinnan Detroit Red Wingsistä!
- Henrik Haapala palaa Liigaan: pitkä sopimus!
- Urheilucast: HIFK:n supertähti siirtyy Kärppiin – jättipalkka kouraan!
- Kärpät rysäytti ison sopimusuutisen!
- Mestiksen pistekuningas löysi uuden joukkueen!
- Aleksander Barkovista levisi mestaruuden jälkeen karmea kuva
- Henrik Haapala palaa Liigaan: pitkä sopimus!
- Aleksander Barkovista dramaattinen paljastus
- E-S: Sensaatiokauden pelannut SaiPa teki huiman myyntiennätyksen!
- Liiga-seura teki hankinnan Detroit Red Wingsistä!
- MM-kisojen MVP vaihtaa seuraa NHL:ssä
- HPK teki hankinnan Pohjois-Amerikasta: Haaviin NHL:ään varattu suomalaissentteri