New Jersey Devilsin tähtipelaaja Taylor Hall on jättämässä kevään MM-kilpailut väliin. Kanadalaishyökkääjä kertoi asiasta Leijonat.comille.

25-vuotias Hall siirtyi täksi kaudeksi Devilsiin, jossa henkilökohtaisella tasolla peli on kulkenut mallikkaasti. Hän on tehnyt 62 otteluun tehot 18+30.

Joukkueena Devilsin peli ei ole sen sijaan kulkenut tänäkään vuonna. Itäisen konferenssin jumbojoukkue on voittanut 72 ottelustaan ainoastaan 18 ottelua varsinaisella peliajalla.

Joukkueen surkeiden otteiden vuoksi Hall vapautuisi Kanadan käyttöön kevään MM-kisoihin, mutta tänä vuonna miestä tuskin turnauksessa nähdään.

– Olen aina rakastanut pelaamista Kanadalle. Voittaminen sekä perheeni paikallaolo tekivät viime kevään mestaruudesta erityisen hienon. Luulen, että jätän nämä kisat väliin, sillä minulla on muutama vamma, joille tahtoisin antaa vähän enemmän aikaa levätä ja parantua, Hall paljasti Leijonat.comille.

Kanadalaistähti on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo kolmissa MM-kilpailuissa. Kahdesti hän on päässyt juhlimaan maailmanmestaruutta.

Haastattelu: Kimmo Romanoff, Toronto