Kasperi Kapasen komean lento AHL:ssä ei tunnu hyytyvän millään.

Suomalaistulokas venytti pisteputkeaan kolmen pelin mittaiseksi, kun Toronto Marlies kukisti Syracuse Crunchin yön kierroksella puhtaasti 4-0. Voittomaali rakennellut Kapanen on kerännyt nyt edellisiin kolmeen peliin tehot 1+4.

Tehojen myötä kesken kauden loukkaantumisista kärsinyt kiekkotaituri on matkalla komeaan temppuun. Kapanen on nimittäin yhä komeassa piste per peli -vauhdissa. Koko kauden osalta Kapanen on iskenyt nyt 43 peliin tehot 18+25=43.

Lukemat ovat kovia 20-vuotiaalle lupaukselle, joka ehti kokeilla viime kaudella NHL:n puolella yhdeksässä pelissä. Tällä kaudella nuorukainen on viettänyt koko vuoden AHL-seuran matkassa.

Nuoret Leijonat MM-kultaan alkuvuodesta 2016 johdattanut Kapanen on Pittsburgh Penguinsin ykköskierroksen varaus kesältä 2014. Hänet kaupattiin Torontoon kesällä 2015.