Uutistoimisto: IIHF haluaa NHL-pelaajat olympialaisiin – luvannut maksaa 20 miljoonan dollarin kulut
Kuva: Getty Images
Etelä-Korean Pyongchangissa ensi helmikuussa järjestettävät talviolympialaiset aiheuttavat päänvaivaa ainakin jääkiekon kohdalla. Suurimpana ongelmana on ollut NHL-pelaajien vakuus-, majoitus- sekä matkustuskulujen kattaminen, jonka lisäksi NHL:n pitäisi olla tauolla turnauksen ajan.
Kulujen kattamisessa puhutaan noin 20 miljoonan dollarin suuruisesta summasta, joten mistään pienistä rahoista ei ole kysymys. Tähän ratkaisu on löytynyt aiemmin Kansainväliseltä Olympiakomitealta (IOC), joka on kustantanut aiempien viisien olympialaisten kulut.
Uutistoimisto Reutersin mukaan asiaan löytynyt myös nyt ratkaisu, sillä Kansainvälinen Jääkiekkoliitto (IIHF) on valmis kattamaan noin 20 miljoonan dollarin kulut.
NHL:lle tämä ei kuitenkaan riitä.
– Ilmeisesti tällä kertaa NHL-seurojen omistajat ovat asettaneet normaalia enemmän markkinointiin liittyviä ehtoja IOC:lle ja koko olympialiikkeelle.
– IOC kuitenkin tietää, että NHL ymmärtää sen, ettei olympialiike voi kohdella heitä yhtään sen paremmin kuin muitakaan kansainvälisiä urheiluliittoja tai ammattilaisliigoja, jotka liittyvät olympialaisiin, Mark Adams kertoi Reutersin mukaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan