Suomalaislupaus ylistää Pohjois-Amerikan juniorisarjaa: ”Enemmän näkyvyyttä NHL:ään”

Pikkuleijonien leirissä tuleviin alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin valmistautuva Eero Teräväinen on viihtynyt juniorisarja USHL:ssä.
Leijonat.com tapasi nuoren suomalaispakin, joka pelaa ensimmäistä kauttaan Lincoln Starsin riveissä. Uusi pelipaikka Pohjois-Amerikassa on maistunut Jokerit-kasvatille.
– Ihan huikeat fiilikset. Meillä on peleissä aina vähintään pari tuhatta katsojaa. Tämä on ollut jo nyt hieno kokemus, Teräväinen summaa Leijonat.comille.
NHL-hyökkääjä Teuvo Teräväisen pikkuveli kehuu sarjan pelityyliä. Kiekko tuo omat haasteensa kiekolliselle pakille, joka on joutunut opettelemaan uudenlaista nopeutta pelaamiseensa.
– Usein vain painetaan ylöspäin ja heitetään kiekkoa päätyyn. Mutta olen sielläkin yrittänyt pelata omilla vahvuuksilla, Teräväinen summaa.
”Ruokaa saa tarpeeksi”
Kaiken tutun jättäminen taakse ei ole mikään helppo päätös. Pohjois-Amerikkaan muuttaminen vaatii myös muuten rohkeutta. Teräväinen myöntää miettineensä ratkaisua pitkään.
– Ei ollut mikään helppo päätös lähteä. Pohdiskelin ja mietin puolesta sekä vastaan – ei ole onneksi tarvinnut katua, puolustaja muistelee.
Miltä elämä Pohjois-Amerikassa on sitten maistunut? Kysymys nostaa leveän virneen Teräväisen suupieliin.
– Ihan samanlainen maa se onneksi on. Ruokaa saa tarpeeksi ja elämä on helppoa. Ja englannin kielikin sujuu jo.
Virta vie rapakon taakse
Teräväinen ei ole ainoa suomalaislupaus, joka jätti SM-liigan juniorisarjat siirtyäkseen rapakon taakse. Virta Pohjois-Amerikkaan tuntuu kiihtyneen viime aikoina nopeasti.
Nuori pakki kertoo ymmärtävänsä, miksi juniorisarjat kiinnostavat suomalaisia. Kokemuksen ohella sarja saattaa avata uudenlaisia mahdollisuuksia.
– Monella nuorella pelaajalla tavoite on NHL:ssä. Sieltä saa enemmän näkyvyyttä sinne – ja pelit valmistavat paremmin NHL:n tyyliseen jääkiekkoon, Teräväinen kiteyttää.
18-vuotias pakki nähdään huhtikuussa maajoukkueen matkassa, kun Teräväinen on Pikkuleijonien MM-leiriryhmässä. Tulevat arvokisat pelataan Slovakiassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Siirto julki – Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue varmistui
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Mestikseen – viime kausi jäi kokonaan väliin
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa