Minnesota Wildia uhkaa aikainen kesäloma – Erik Haula kuumeni ja tappeli (VIDEO)

Minnesota Wild kärsi jo toisen pudotuspelitappionsa kotonaan, kun St. Louis Blues voitti ottelun numeroin 2-1. Samalla vierasjoukkue siirtyi ottelusarjassa jo 2-0-johtoon.
Ottelun avauserä oli maaliton, mutta toisessa erässä päästiin maalien makuun. St. Louis Blues siirtyi johtoon reilun 27 minuutin pelin jälkeen, kun Joel Edmundson iski pudotuspelisarjan toisella osumallaan joukkueensa 1-0-johtoon.
Toisen erän lopulla Minnesota väänsi kuitenkin pelin 1-1:een Zach Parisen toimesta, jolle osuma oli myöskin ottelusarjan toinen.
Ottelun päätöserään lähdettiin siis erittäin tasaisista asetelmista. Tällä kertaa pidemmän korren veti St. Louis Blues, joka iski voittomaalin ajassa 57.33. Maalintekijänä kunnostautui Jaden Schwartz, jonka laukaus painui vastustamattomasti Minnesotan maaliin.
Päätössummerin soitua tunteet kuumenivat vielä, kun Erik Haula otti yhteen Alex Pietrangelon kanssa. Pienen tappelun jälkeen homma saatiin lopullisesti pakettiin tuomarien tultua väliin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”