Liiga-seuralle helpottava uutinen – superlupaus ei lähde vielä NHL:ään: ”Olisin ollut valmis”
HPK saa nauttia vielä alkavan kauden ajan nuoren maalivahtilupaus Kim Saarisen torjunnoista. 20-vuotiaan Saarisen NHL-oikeudet omistava Seattle Kraken lainaa nuorukaisen vielä alkavaksi kaudeksi Liigaan, jossa vastuuta onkin luvassa jälleen roppakaupalla.
Saarinen itse kokee olevansa jo valmis Pohjois-Amerikan haasteisiin. Miehen NHL-seura päätti kuitenkin toisin.
– Tarkoituksena on lähteä ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan. Tämä vuosi menee nyt vielä täällä. Saan pelejä alle ja pääsen kehittymään lisää. Koen kyllä, että olisin itse ollut ihan valmis Pohjois-Amerikkaankin.
– Täällä kuitenkin pelikuormasta tulee todennäköisesti suurempi, joten oli parempi jäädä tänne pelaamaan enemmän, Saarinen sanoo NHL:n suomenkielisillä verkkosivuilla.
Seattlen NHL-organisaatiossa on tällä hetkellä jopa ylitarjontaa lupaavista maalivahdeista. Saarista pari vuotta vanhempi Niklas Kokko pelasi jo kahdella viime kaudella yhteensä neljä NHL-ottelua Krakenin maalilla.
AHL:ssä pelikuormaa Kokon kanssa jakaa ruotsalainen Victor Östman. Lisäksi alkavalla kaudella KHL:ssä kiekkoja torjuva venäläislupaus Semjon Vjazovoi kärkkyy tulevaisuudessa NHL-paikkaa Krakenin organisaatiosta.
HPK:ssa Saarinen jakaa torjuntavastuun Hockey Allsvenskanissa viime kaudella huippuotteita esittäneen ruotsalaisen Jacob Crespinin, 27, kanssa.
LUE MYÖS:
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Liigasta tuttu NHL-varaus katosi kaukaloista – ura ohi vain 25-vuotiaana!
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- THF: Tässäkö Jokerien ratkaisu? Tutun miehen nimi nostettiin pöydälle
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Pohjois-Amerikasta kova väite: Liiga-seura voi menettää ykköstähtensä NHL:ään
- Sveitsiläisseura vahvistuu Liigasta tutulla järkäleellä – paikkaa suomalaispakin poissaoloa
- Nyt muuttui Jokereissa kaikki – Tomek Valtonen reagoi!