Leijonien nollapelisankari palaa tolppien väliin – seuraa näitä pelaajia illan taistossa!
Kuva: Ilari Isotalo
Leijonat jatkaa MM-kisoihin valmistautumistaan perjantai-iltana Bratislavassa, kun vastaan asettuu kotijoukkue Slovakia.
Ottelu on joukkueiden toinen tällä viikolla. Aiempi peli päättyi vakuuttavaan Leijonien 3-0-voittoon. Tuo ottelu oli alusta loppuun selvää leijonaryhmän hallintaa.
Joukkueiden toinen kohtaaminen alkaa klo 18. Leijonat.com nostaa esille kolme suomalaispelaajaa, jota seurata illan pelissä.
Seuraa heitä:
Joni Ortio
Leijonat ei tee perjantain peliin suuria muutoksia. Isoin muutos nähdään maalilla, kun viime pelissä nollapelin torjunut Harri Säteri tekee tilaa Joni Ortiolle. Myös Ortion taival Leijonissa on saanut lentävän lähdön. SHL:ssä torjuva vahti aloitti maajoukkuetaipaleensa nollapelillä, kun hän nollasi Tanskan Mikkelissä. Nyt tarjolla on jälleen iso näytönpaikka.Atte Ohtamaa
KHL-järkäle pelasi mainiosti jo keskiviikkona. Silloin suurin huomio keskittyi kuitenkin vierellä luutineeseen NHL-apu Julius Honkaan. Ohtamaa on luotettava pakki, joka tuo rutiinia Leijonien alakertaan. Ohtamaa jatkaa myös perjantaina Leijonien ykköskentässä. Se osoittaa jo, että pakki kuuluu Lauri Marjamäen luottopelaajiin myös MM-kisoja silmällä pitäen.Antti Erkinjuntti
Kokenut hyökkääjä on niitä pelaajia, joilta odotetaan vielä lisänäyttöjä MM-kisoja ajatellen. Perjantaina tähän on jälleen hyvät mahdollisuudet, kun Erkinjuntti hyökkää Leijonien ykköskentässä. Taitava laituri ei ole vielä päässyt kunnolla lentoon maajoukkueen matkassa. Perjantaina hän jatkaa yhdessä Miro Aaltosen ja Olli Palolan kanssa. Roolia on siis taas tarjolla.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasperi Ojantakanen löysi uuden osoitteen – ura jatkuu Liigassa
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Kasperi Ojantakanen löysi uuden osoitteen – ura jatkuu Liigassa
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!