Leijonalupaukset pääsevät Teemu Selänteen oppiin: ”Maalinteko kaikki kaikessa”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen Jääkiekkoliitto tiedottaa, että Teemu Selänteen opit ovat myös tulevaisuudessa leijonalupausten käytössä
Jääkiekkoliitto ja Selänne Akatemia ovat sopineet, että alle 16-vuotiaiden maajoukkueen top 20-hyökkääjät osallistuvat jatkossakin aina elokuussa Selänne Akatemian tapahtumaan.
Kiekkolegenda Selänne on innoissaan sopimuksesta. Ex-maalitykki muistuttaa, kuinka tärkeää erityisosaamisen hiominen on.
– On tärkeää, että tiedostetaan suurimmat heikkoudet. Ja tehdään töitä niiden eteen. Maalinteko oli minulle kaikki kaikessa, ja nyt intohimoni on siirtynyt sen opettamiseen, Selänne sanoo.
Jääkiekkoliiton puolella yhteistyöstä odotetaan paljon. Selänteen kaltainen pioneeri tuo vahvaa osaamista nuorten pelaajien leijonapolkuun. Taustalla on viime vuoden onnistunut leiri.
– Se oli todella onnistunut tapahtuma. Olemme iloisia siitä, että yksi maailman kaikkien aikojen parhaista maalintekijöistä haluaa osallistua jatkossakin nuorten pelaajiemme opettamiseen. Iso kiitos siitä Teemulle, Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja Rauli Urama sanoo.
Lähde: Suomen Jääkiekkoliiton tiedote
LUE MYÖS:
- IL: NHL:n televisiointi Suomessa jakautuu usealle eri taholle – kysymysmerkkejä yhä ilmoilla
- IS: Patrik Bartosakista tuli uusi tieto – sitten tähtivahti täräytti viestin Esko Seppäselle
- Liiga-hyökkääjän sopimus pistettiin silppuriin – uusi seura löytyi heti!
- Pohjois-Amerikasta kova väite: Liiga-seura voi menettää ykköstähtensä NHL:ään
- Kiekkotähti tekee hirmutuhoa Liigassa – IS: Topi Nättinen ällistyi: miten tämä mies saatiin Suomeen?
- Liiga-hyökkääjä löysi uuden pelipaikan ulkomailta – on seuran yhdeksäs suomalaispelaaja
- Ratkaisu tuli – ruotsalaisvahvistus ulos Liigasta!
- Ässille karuja uutisia: jälleen kaksi miestä sivuun – viime kauden tehomies viikkoja poissa
- Leijonien MM-ohjelma julki – Ruotsi sai selvän edun
- Yksi peli riitti Jesse Joensuulle – MTV: Jokereiden tähtihankinnasta pysäyttävä huomio
- Kärpät teki nyt suuren ratkaisun – ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Yksi peli riitti Jesse Joensuulle – MTV: Jokereiden tähtihankinnasta pysäyttävä huomio
- Liiga-hyökkääjä löysi uuden pelipaikan ulkomailta – on seuran yhdeksäs suomalaispelaaja
- Ratkaisu tuli – ruotsalaisvahvistus ulos Liigasta!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä
- Urheilucast: Jokereiden mitta täyttyi – jättiratkaisu vireillä!
- Leijonien MM-ohjelma julki – Ruotsi sai selvän edun
- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta
- Ässille karuja uutisia: jälleen kaksi miestä sivuun – viime kauden tehomies viikkoja poissa
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!