Eetu Laurikainen jatkaa uraansa JYPissä.

SM-liigaseura ilmoitti tehneensä sopimuksen nuoren NHL-lupauksen kanssa kevääseen 2019 asti ulottuvan sopimuksen.

Laurikainen saapuu Suomeen Pohjois-Amerikasta. 24-vuotiaan vahdin sopimus Edmonton Oilersin kanssa päättyi tähän kevääseen – nuorukainen pelasi menneellä kaudella pitkälti ECHL:ssä.

Laurikainen ehti piipahtaa toissakaudella jo kahdeksan pelin lainakomennuksella HPK:ssa. Jyväskylässä hänet muistetaan keväältä 2011-12 JYPin A-junioreiden maalilta.

– Erittäin hyvillä fiiliksillä takaisin kotikaupunkiin. Muistan JYPin pelit jo pienestä pitäen ja nyt käykin yksi pienen pojan unelma toteen. Jyväskylässä tavoitteena on menestys ja mahdollisuudet tällä joukkueella on mihin vaan. Helmikuussa leikattu lonkka on kuntoutunut odotetusti ja pelikunnossa ollaan kauden alussa, Laurikainen toteaa.