Hurja spekulaatio: Huippulupaava suomalaistykki siirtyy SM-liigaan? – ”Minun on tehtävä oikeita valintoja”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
NHL:ään varattu suomalaislupaus Joni Ikonen aikoo jatkaa uraansa Euroopassa vielä toistaiseksi.
18-vuotias hyökkääjä varattiin tänä kesänä NHL:ään, kun Montreal Canadiens huusi Ikosen nimen toisella kierroksella varausnumerolla 58. Tämän jälkeen nuorukainen liittyi joukkueen NHL-lupausten leirille, jossa hän on jättänyt itsestään hyvän kuvan.
– Minusta oli tärkeää, että jätin hyvän vaikutelman itsestäni tällä kehitysleirillä. Täällä oli mukana hyviä pelaajia, ja oli rahoittavaa nähdä, että voisin pelata heidän kanssaan, Ikonen kertoi TVA Sportsin haastattelussa.
Ruotsi tai Suomi
Pohjois-Amerikkaan nuorella suomalaishyökkääjällä ei ole kuitenkaan kiire, sillä hän aikoo jatkaa uraansa Euroopassa. Ikonen on pelannut viimeiset kaksi kautta Frölundassa, josta hän hakee nyt entistä isompaa ruutua. – Haluan pelata aikuisten sarjassa ja pelata isossa roolissa. Kolmos- tai nelosketju ei ole vaihtoehto, Ikonen kertoi. – Opin monia asioita, mutta minun on selvitettävä, mikä minulle on parasta. Haluan pelata jonain päivänä Montrealissa, joten minun on tehtävä oikeita valintoja päästäkseni sinne, suomalaislupaus jatkoi. Ikosella on voimassa oleva sopimus Frölundan kanssa, mutta kyseessä on yksi Euroopan kovimmista joukkueista. Jos nuorukainen haluaa puheidensa mukaisesta suuren roolin miesten peleissä, voi kanadalaismedian mukaan hyvinkin olla, että hän suuntaa ensi kaudeksi SM-liigaan.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui niukasti Tshekille EHT-avauksessa
- MM-kultaleijona Oliwer Kasken maisema vaihtuu – tässä uusi seura
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä jättää SHL:n: Liiga-sopimus!
- Urheilucast: Patrik Laineen kohdalla nostettiin shokkiratkaisu pöydälle!
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Sopimus purettu – maajoukkuemies jättää Liiga-seuran!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- Liiga-konkari Elmeri Eronen siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Lauri Marjamäki: yllätyspesti!
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa