IL: Espoo Unitedin sopassa yllättävä käänne – toiminta jatkuu sittenkin!
Pahoissa talousvaikeuksissa ollut jääkiekon ja koripallon erikoisseura Espoo United jatkaa toimintaansa, Iltalehti kertoo uutisessaan. Talousvaikeuksissa ollut seura löysi itselleen uuden yhteistyökumppanin.
Liikemies Jussi Salonojan omistama seura ajatui aiemmin pahoihin vaikeuksiin, ja viime viikolla ongelmat syvenivät entisestään.
– Pääsimme pitkien neuvotteluiden jälkeen asioissa eteenpäin. Löysin seuralle merkittävän yhteistyökumppanin. Pelaajien palkat menevät maksuun perjantaina. Areenalle palautuvat sähköt lähiaikoina, Salonoja sanoo Iltalehdelle.
Kuten ymmärrettävää on, Salonoja on nyt kommenteistakin päätellen helpottuneen oloinen.
– Neuvotteluiden jälkeen on nyt loman aika. En tässä vaiheessa paljasta yhteistyökumppanin nimeä. Elokuussa tiedotamme lisää. Elokuussa jatkuu työ, jotta espoolaiselle urheilulle saataisiin vahva tulevaisuus, Salonoja toteaa.
Mestiksen sarjakausi pyörähtää käyntiin syyskuun lopulla. Hallitseva pronssimitalisti kohtaa ensimmäisenä viikonloppuna kotikaukalossaan TUTOn, joka oli viime kevään pronssiottelussa ottavana osapuolena.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Siirto julki – Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue varmistui
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Mestikseen – viime kausi jäi kokonaan väliin