NHL-joukkue satsaa heikkouteensa kovalla kädellä – suomalaiskonkarin rooli muuttumassa

Dallas Stars on satsannut viime kuukaudet joukkueensa maalivahtiosastoon isosti, sportsday.com kirjoittaa. Syytä tähän on, sillä viime kaudella tähtipaidat päästivät NHL:n runkosarjassa toiseksi eniten maaleja, peräti 262 kappaletta.
Maalivahtiosastolla tosiaankin on tapahtunut radikaaleja muutoksia. Ben Bishop siirtyi toukokuussa Dallasiin lähtökohtaiseksi ykköstorjujaksi, Antti Niemi lähti Pittsburghiin heinäkuun alussa, lupaava Jake Oettinger varattiin tähtipaitoihin numerolla 26, Mike McKenna nostettiin NHL-rosteriin ja Jim Bedard palkattiin maalivahtivalmentajaksi.
Muutoksia on siis tapahtunut ja niitä on etenkin peluutuksen osalta luvassa. Viime kausina kelvollisin tilastoin taalajäillä torjuneen Bishopin hankkiminen syöksee suomalaiskonkari Kari Lehtosen kakkostorjujaksi sivuston mukaan.
Vaikka rooli on Lehtoselle outo, sopisi se sportsday.comin kirjoituksen perusteella Dallasissa pelaavalle suomalaiselle täydellisesti. Näillä näkymin ensi kausi on Lehtoselle viimeinen Starsin sotisovassa.
Jos panostus on nyt ollut kovaa, niin samaa voi sanoa myös tulevaisuuden suhteen pidemmälläkin tähtäimellä. Sivusto muun muassa mainitsee, että joukkueeseen kesällä 2015 kuudennella kierroksella numerolla 163 varattu Markus Ruusu oli viime viikolla osana maalivahtiryhmää, joka osallistui Friscossa järjestetylle kehitysleirille.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi