Leijonien sankarivahti haluaa karsinnat SM-liigaan – muistelee omaa kurimustaan: ”Silloin käytiin pohjalla”
Kuva: Juha Tamminen
RAUMA. Leijonat MM-kultaan torjunut Petri Vehanen kaipaa karsintoja jääkiekon SM-liigaan.
Leijonat.com tapasi kokeneen maalivahdin, joka on itsekin joutunut kokemaan karsintojen kuumottavan puolen. Vehanen torjui Lukon maalilla, kun raumalaisryhmä joutui taistelemaan paikastaan SM-liigassa keväällä 2009.
Tuolloin kaikki pudotuspelien ulkopuolelle tippuneet joukkueet jatkoivat kauttaan karsinnoissa. Lukko selvitti tiensä kuiville Ässiä vastaan toiseksi viimeisellä kierroksella. Vehanen muistaa sarjan olleen vaikea.
– Ne pitäisi tuoda jääkiekkoon. Se kuuluu kilpaurheiluun, että on vähän paineita. Vaikka ne ovatkin vaikeimpia pelejä, joita olen pelannut. Kuka voittaa – kuka häviää, se on urheilun suola, Vehanen ynnää Leijonat.comille.
Karsintasarjassa pelaajilla ei ole kuin hävittävää. Vehanen muistaa ennen pelejä olleen kuumotuksen hyvin.
– Kroppa ei ollut ihan rennoimpana. Mutta se oli käsiteltävä. Täytyy vain toivoa, ettei paljon huonompaan paikkaan joudu enää pelillisesti, Vehanen virnistää.
Karsinnat antoivat silti paljon. Kuvaavaa on, että vuosi tästä Vehanen juhli KHL:n mestaruutta upean kauden päätteeksi.
– Silloin käytiin niin pohjalla. Kausi taisi loppua perjantaina Porissa – maanantaina olin jo treenaamassa seuraavaan kauteen. Se jäi kaivelemaan, Vehanen naurahtaa.
Ilari Isotalo, Rauma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Oula Palve yllättävän Liiga-seuran riveihin!
- Tomek Valtonen sai kenkää Jokereista – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!