KHL:n supertähti kahden vuoden pelikieltoon – hämmästelee tapahtunutta: ”En ole koskaan ottanut mitään kiellettyä!”

Venäjältä pamahti tiistaina ilmoille melkoinen uutispommi, kun kolmen KHL-pelaajan kerrottiin jääneen kiinni dopingin käytöstä.
Kolmikon selvästi kirkkain nimi oli venäläistähti Danis Zaripov, 36, joka on tehnyt mahtavan uran jääkiekkoilijana. Venäläishyökkääjä oli uutisesta omien sanojensa mukaan kovin yllättynyt.
– WADA tai IIHF eivät ole olleet minuun henkilökohtaisesti yhteydessä. Kuulin tänään tilanteestani lehdistöltä, Zaripov kertoo venäläislehti Soviet Sportille.
IIHF langetti tiistaina kokeneen venäläistähden kahden vuoden pelikieltoon, mutta pelaajan mukaan hyllyttämisen taustalla ei ole doping.
– Ymmärrykseni mukaan aine, josta minut hyllyttettiin ei ole dopingia, mutta WADA:n mukaan joukossa olisi ollut piristeitä. Voin vain sanoa itselleni sataprosenttisesti, etten ole koskaan ottanut mitään kiellettyä! Zaripov vannoo.
Ak Bars Kazanin hyökkääjän mukaan mahdolliset piristeet olisivat voitu hyvinkin piilottaa esimerkiksi ruokaan. Pelaaja kuitenkin kertoo, ettei hän tällä hetkellä epäile asiasta ketään. Zaripov aikoo jatkaa harjoitteluaan normaalisti.
LUE MYÖS
Dopingskandaali KHL:ssä! Venäjän maajoukkuetähdelle kahden vuoden tuomio
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi