Radio Voima: SM-liigatähti hakee edelleen sopimusta ulkomailta – paljasti tähtäävänsä ensisijaisesti KHL:ään
Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Vili Sopasen ensi kauden seura on vielä täysi mysteeri.
Kokeneen suomalaishyökkääjän KHL-sopimus Kunlun Red Starin kanssa purettiin viime viikolla, kun mies ei ole pystynyt harjoittelemaan täydellä teholla hengitystieninfektion vuoksi. Omien sanojensa mukaan hän on kuitenkin jo pelikunnossa lähiviikkoina, jolloin aletaan etsimään uutta seuraa tulevalle kaudelle.
– Ei tässä vielä mitään paniikkia ole. Ensinnäkin kaikki keskittyminen on nyt siinä, että saadaan mies täyteen kuntoon, enkä usko, että etsimme seuraa, ennen kuin olen täysin terve, Sopanen kertoi Radio Voiman haastattelussa.
Kokenut hyökkääjä on pelannut viime kaudet Lahden Pelicansissa, mutta hän ei usko palaavansa sinne tulevalla kaudella.
– Kyllä se näyttää tällä hetkellä aika epätodennäköiseltä, että pelaisin ensi kaudella Lahdessa, mutta sen verran on jo kokemusta, ettei ikinä kannata sanoa ei koskaan.
– Olen pelannut Lahdessa monta vuotta ja minulla oli sellainen tavoite, että pelaisin ensi kaudella ulkomailla ja se on edelleenkin tavoite, Sopanen paljasti.
Pelaajan ykköstoive olisi, että hän löytäisi seuran KHL:stä, mutta jos näin ei käy, kartoittaa mies vaihtoehtoja Ruotsista ja Keski-Euroopasta. Tämän jälkeen listalla on vasta Suomi.
LUE MYÖS
Lähde: Radio Voima
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!