Kärkiketjuihin mahdollisesti rynnivä suomalaiskaksikko osui vihdoin – raastava tappioputki jatkuu silti

Eero Elon, Antti Erkinjuntin (kuvassa) ja Ville Koistisen tähdittämä NLA-joukkue SCL Langnau Tigers hävisi jo kolmannen kerran neljään päivään. Slovakialainen Nitra kaatoi Sveitsin sarjakauteen valmistautuvan Tigersin jatkoajan jälkeen numeroin 2-3.
Suomalaiskolmikko vastasi joukkueensa avausmaalista, sillä Koistinen ja Erkinjuntti alustivat Elon tekemän 1-2-maalin.
Onnistuminen maalin muodossa tuli varsin maukkaaseen paikkaan. Elo-Anton Gustafsson-Erkinjuntti on nimittäin muodostanut harjoituspeleissä joukkueen ykkösketjun, Koistinen sen sijaan on luutinut ykkösparissa Flurin Randeggerin kanssa.
Vastuuta suomalaisittain on lienee luvassa myös alkavalla sarjakaudellakin, sillä esimerkiksi viime kaudella Pelicansin kapteenina toiminut Erkinjuntti pelasi SM-liigajäillä pussinokissa pääasiassa ykkösketjussa.
Rovaniemeltä lähtöisin olevan laiturin peliaikakeskiarvo 21.26 oli hyökkääjistä eniten koko runkosarjassa. Erkinjuntti paukutti SM-liigan runkosarjassa messevät pisteet 9+32.
Viime kaudella Sveitsin pääsarjassa runkosarjassa epäonnistunut, mutta karsintalohkon jälkeen pääsarjapaikkansa säilyttäneen SCL Tigersin alku syksylle on ollut haastava. Nitra-tappiota nimittäin edelsivät nöyrtymiset TsSKA Moskovalle ja jopa ranskalaiselle Rouenille.
Joukkue pelaa vielä viisi harjoitusottelua ennen Sveitsin pääsarjan, National League A:n alkua. Sarjakauden avausottelut ovat ohjelmassa 8. syyskuuta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- Teuvo Teräväinen Kanadan kohutusta superlupauksesta: ”Vielä pitää kehittyä”
- Tässä Olli Jokisen valmennustiimi – NHL-konkari mukana!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Kahdelle kultaleijonalle sopimukset Tshekkiin
- Ruotsi vahvistuu kahdella NHL-miehellä – mukana maailmanmestari
- Kanadan MM-joukkueeseen puolustajavahvistus NHL:stä
- Tshekin MM-joukkueeseen huippuvahvistus NHL:stä!
- Näkökulma: Kanadan jymyuutisella iso vaikutus – nyt ei MM-ryhmässä ole yhtä ainoaa turistia
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- No nyt! Kanada saa kaksi supervahvistusta MM-kisoihin
- Tshekin MM-joukkue julki! Mukana 13 maailmanmestaria – ja kolme pelaajaa Liigasta
- HIFK:lta isoja sopimusuutisia – kiinnitti Liigan pistelingon
- Jukka Jalonen teki sen – nämä maat nousevat jääkiekon MM-kisoihin
- Kärpät vahvistuu TPS:n pistelingolla: ”Yksi Liigan parhaimmista senttereistä”
- Tre Kronor julkisti hirmujoukkueen MM-kisoihin – neljä NHL-tähteä vastasi ”nej tack”
- Onko Leijonissa portti auki lisävahvistuksille NHL:stä? Näin vastaa GM Jere Lehtinen