Eeli Tolvanen nöyryytti ruotsalaista NHL-vahtia maaleillaan – kommentoi tyynesti superiltaansa
Kuva: Ilari Isotalo
Nuori Eeli Tolvanen nousi Jokereiden ykköstähdeksi sensaatiomaisessa KHL-avauksessa.
Kiekkotykki iski tehot 3+1, kun helsinkiläisseura murjoi Dinamo Minskia Valko-Venäjällä 6-1. Ilta oli kokonaan Tolvasen – kuvaavaa on, että Minskin huippuhankinta Jhonas Enroth jäi maalillaan täysin ilman mahdollisuuksia.
Kokenut ruotsalaistorjuja joutui pitkin iltaa levittelemään käsiä 18-vuotiaan Tolvasen kutien edessä. Ei ole siis ihme, että sosiaalinen media sekosi Jokereiden avauspelistä.
– Vähän oli sellainen fiilis, että kun meni eka ja toka sisään, niin miksei kokeilisi sitä kolmattakin. Ja sieltä se tulikin. Katsoin vain, että missä on tyhjää tilaa. Sieltä löytyi ne tarvittavat raot tänään, Tolvanen makusteli kuin NHL-veteraani.
Kausi käyntiin murskavoitolla
Voitto oli maukas Jokereille, jonka peli ehti heitellä harjoituskaudella. Tosipelien alkaessa ryhmä oli kuitenkin tiivis ja pelasi erityisesti ottelun ratkaisuhetkillä laadukkaasti. – No on aika huikea fiilis. En osannut odottaa tällaista, mutta oli kyllä kova luotto ennen peliä, että saamme hyvän startin kaudelle. Jokainen jätkä paiski tarvittavan määrän hommia. Valko-Venäjällä peliä oli katsomassa äänekäs yli 15 000 katsojan yleisö. Dinamon fanit hiljenivät Jokereiden sirkuksen edessä – kuvaavaa on, että yleisöä virtasi pitkin kolmatta erää solkenaan ulos areenalta. – Kyllä sarja-avauksesta sai pienen lisäbuustin, ja heillä oli lisäksi kotiavaus, jossa varmasti halusivat näyttää, mihin pystyvät. Eka erä oli aika kova, mutta saatiin pari maalia alkuun ja paljon ylivoimaa. Peli tasoittui toisessa erässä ja kolmannessa hoidettiin peli purkkiin, Tolvanen muotoili. – Kopissa oli joka poika hymyssä suin pelin jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa Pietariin.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- SM-liigan järjestämisessä havaittiin kilpailua rajoittaneita ongelmia – tutkinta päätökseen
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee