Sponsoroitu: Kun suomalainen mies laihtuu, se laihtuu syömällä
Oletko mies, pidätkö hyvästä ruoasta? Mikäli täytät nämä vaatimukset, onnistut pudottamaan painoa Äijädieetin avulla. Kannattaa kuitenkin varautua myös unohtamaan perinteiset käsitykset laihduttavasta ruokavaliosta. Miehille kehitetty Äijädieetti on nimittäin jo puolentoista vuoden ajan todistanut, että tehokas laihtuminen ei vaadi nälkää, lisäliikuntaa tai kevyttuotteilla kikkailua. Sen sijaan tarvitaan yksinkertaiset periaatteet: tiedä mitä teet ja syö riittävästi hyvää ruokaa. Niiden tehosta on todisteena yli 10 000 kiloa pudotettua painoa ja monta onnistumistarinaa.
Suomalainen Äijädieetti on ensimmäinen ensisijaisesti miehille kehitetty painonpudotusmenetelmä. Siksi se huomioi laihtumisen äijämäiset erityistarpeet: pihveistä, juustoista, makkaroista ja majoneesista ei tarvitse luopua. Ruoassa pitää olla makua ja energiaa. Mitään ei punnita, kaloreita ei lasketa ja itsensä saa syödä kylläiseksi. Silti paino putoaa – usein jo ensimmäisen viikon aikana monta kiloa. Useimmiten painonpudotustahti vakiintuu lähtötilanteesta riippuen 1–2 kiloon viikossa.
Uudenlaista energiaa
Tehokkaan laihtumisen lisäksi uudenlainen ruokavalio vaikuttaa vireystilaan. Monet kertovat tuntevansa, kuinka energia suorastaan ”potkaisee” muutaman päivän jälkeen. Virtaa riittääkin yhtäkkiä vaikka mihin ja keskittymiskyky on parempi. Myös yöunen laatu paranee ja siksi sen tarve vähenee.[nosto tasoitus=”oikea”]”Tuntui kuin vuorokauteen olisi tullut lisää tunteja”[/nosto]
– Tuntui kuin vuorokauteen olisi tullut lisää tunteja, kuvaili yli 35 kiloa Äijädieetin avulla pudottanut viisikymppinen Pekka oloaan. Mihin Äijädieetin teho ja helppous sitten perustuvat?Helppo käyttää ja toteuttaa
Helppoa on se, että Äijädieetillä laihtuminen perustuu elimistön luonnollisen toiminnan optimointiin. Vippaskonstit voi unohtaa, kun ymmärtää, miten keho todella toimii. Tämä tieto sekä vapauttaa perinteisestä kaloreiden laskemisesta ja rasvan välttelystä että tekee ruokavalion noudattamisesta uskomattoman rentoa ja helppoa. Helppoa on myös se, että tämän tiedon sekä kaiken muun laihtumiseen tarvittavan resepteistä seurantatyökaluihin löydät helppokäyttöisestä ravintopalvelusta, johon pääset päätelaitteeltasi koska tahansa.Paino laskuun välittömästi
Tehokasta taas on se, että ruokavaliota noudattamalla saatat elimistösi rasvanpolttotilaan muutamassa päivässä. Paino lähtee välittömästi laskuun, näläntunne katoaa ja rasva palaa, vaikka syöt tukevasti.[nosto tasoitus=”oikea”]”Onhan se uskomatonta, että näin syömällä voi laihtua”[/nosto]
– Onhan se uskomatonta, että näin syömällä voi laihtua, ihmettelee Jari, 44 pudotettuaan 20 kiloa alle puolessa vuodessa.
– Syön nykyään parempaa ruokaa ja enemmän kuin ennen, toteaa puolestaan Pekka.
Ei ihme, että Äijädieetin käyttäjät ovat äärimmäisen tyytyväisiä sekä palveluun että saamiinsa tuloksiin.
– Jos olisin tiennyt miten helppoa tämä on, olisin tehnyt sen jo ajat sitten, toteaa Kari, 70.”
Lue lisää Äijädieetistä ja jutussa mainituista kokemuksista osoiteessa äijädieetti.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Liiga-hyökkääjä tylyttää itseään MM-kisoissa: ”Petin joukkueeni”
- Yllättävä suomalaispelaaja nousi yleisön suosikiksi MM-kisoissa
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Näkökulma: Karu näky MM-kisojen päänäyttämöllä
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- NHL-vahvistus Suomelle? 20-vuotias hyökkääjä voi liittyä Leijoniin
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Maajoukkuehyökkääjä vaihtaa SM-liigaseuraa
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat päihitti hallitsevan maailmanmestarin!
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”