Dinamo Moskovan tuorein hankinta Jevgeni Artjuhin muistelee hurjaa tappeluaan puolustaja Janne Jalasvaaraa vastaan.

Kaudella 2012-13 tapahtuneessa tappelussa Artjuhin edusti vielä Pietarin SKA:ta ja Jalasvaara nykyistä Dinamo Moskovaa, joka kantoi silloin nimeä OHK Dinamo Moskova.

Tappelu käynnistyi suomalaispuolustajan taklattua lähes kaksimetristä ja 120-kiloista venäläishyökkääjää, josta taklauksen kohde kimpaantui. Artjuhin otti aluksi Jalasvaaran kainaloonsa, jonka jälkeen hän riepotteli miestä.

Myöhemmin venäläishyökkääjä joutui ottamaan uudestaan taklauksen vastaan samalta mieheltä, jonka jälkeen tilanne riistäytyi täysin käsistä. Jalasvaara menetti tilanteessa kypäränsä ja tasapainonsa, jonka jälkeen Artjuhin jakoi nyrkin iskuja suoraan Jalasvaaran kasvoihin, niin että miehen pää aukesi rajun näköisesti.

Artjuhin sai tilanteesta kolmen ottelun pelikiellon, kun taas suomalainen joutui sairaalaan. Tilanteessa Jalasvaaran vasen silmämuna vaurioitui, vasemman silmän sidekalvot repeytyivät ja niskaan tuli avohaava, joka tikattiin umpeen.

Venäläisjärkäle katuu tapahtunutta

Vanha tappelu nousi pinnalle Artjuhinin saavuttua tällä viikolla seuraan, jota Jalasvaara edusti ennen. Venäläisen mukaan hän ei halunnut aiheuttaa minkäänlaista traumaa vastustajalleen ja hän katuu paljon tapahtunutta.

– Kunnioitan kaikkia jääkiekkoilijoita, enkä koskaan halunnut vahingoittaa ketään. Asiaa on nyt epämiellyttävää muistella, Artjuhin kommentoi venäläisen Championat-sivuston haastattelussa.

Voit katsoa rajun tappelun kokonaisuudessaan alta: